|
| Kunnallislehti 13.7.2007 |
Ihmisen vai sian tekosia?
| |
 |
| "Hyötyjätteitä" paimiolaisittain kuluvalta viikolta. Teollisuustien Rouskiksen hyötyjätepisteeseen oli tuotu myös pöytäkalusto. Pyttyjen reikiin se ei ollut sopinut. |
|
Sika on siisti eläin, joten sille tekisi vääryyttä nimittämällä Peimarin seudun hyötyjätepisteiden ja aluekeräyspisteiden nykyistä ulkonäköä sikailun ansioksi. Lehteen on viime päivinä tulvinut yhteydenottoja useiden eri jätepisteiden siivottomasta kunnosta.
Rouskis Oy:n neuvoja Thomas Söderström, miksi jätepisteet pursuavat?
– Pisteille viedään sinne kuulumatonta jätettä. Myös yritykset vievät niihin esimerkiksi pahvia, vaikka heillä ei ole siihen enää oikeutta.
Onko jätepisteiden ylitäyttö paha ongelma?
– Tottakai se on ongelma sekä viihtyvyyden että turvallisuuden kannalta. Jätepisteen lähellä saattaa liikkua lapsiakin, joten on suorastaan vaarallista jättää sinne akkuja, lääkkeitä ja muita ongelmajätteitä.
Miksi Rouskis ei sitten tyhjennä astioita useammin?
– Tyhjennyksiä on kyllä jo lisätty huomattavasti ja lisäksi pisteitä siivotaan viikoittain. Astioiden tyhjennysvälin ja myös tilavuuden pitäisi riittää hyvin siihen verrattuna mitä jätepisteiden käyttäjämäärät ovat. Monesti myös jätteet jätetään astian viereen vaikka astiassa olisi tilaa.
Missä ongelma on pahin?
– Karunan keräyspisteessä, joka tyhjennetään kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Viimeksi siellä oli muun muassa kymmenen jätesäkkiä vanhaa vaatetta ja iso kasa rakennusjätettä.
Miten Rouskis yrittää parantaa tilannetta?
–Rouskis on esittänyt Sauvon kunnalle sekajätepisteiden poistamista ja siirtymistä kunnan järjestämään kiinteistökohtaiseen jätteenkuljetukseen. Me on myös yritetty tiedottaa ahkerasti. Jokainen talous on saanut jäteoppaan, jossa kerrotaan mihin mitäkin voi viedä. Neuvontanumerostamme (02) 7276838 voi kysyä neuvoja aina virka-aikaan. |