|
| Kunnallislehti 22.7.2008 |
Hadvalantien ilme muuttumassa
| |
 |
| Hadvalantien vilkkain kohta on päällystetty eri värisillä betonikivillä. Tuoretta ilmettä Piikkiön taajamakuvaan tuo myös taustalla näkyvä punatiilinen uudisrakennus. |
|
Piikkiön keskustaa halkova Hadvalantie saa uuden ilmeen elokuun loppuun mennessä.
Hadvalantien ja samalla koko keskustan liikennejärjestelyjen parantaminen on sujunut aikataulussa ja muiltakin osin suunnitelmien mukaan. Varsinaisen ajoradan päällystystyöt ovat jo valmiit, ja myös uusi liikenneympyrä keskustaraitin länsilaidalla on liikennöitävässä kunnossa.
Hadvalantien kevyen liikenteen väyliä päästään päällystämään heinä-elokuun vaihteessa. Parhaillaan asennetaan reunakiviä ajoradan ja kevytväylien väliin.
– Pyörätiet rakennetaan reunakivetystä ja niin sanottua sauvakiviroiloa vasten, kertoo Hadvalantien liikennejärjestelyjä urakoivan Lemminkäinen Infra Oy:n työpäällikkö Kimmo Kanerva.
Kiveystä tullaan lähiaikoina rakentamaan myös uuteen liikenneympyrään ja sen saarekkeisiin. Ajoratamaalauksetkin pyritään saamaan valmiiksi vielä heinäkuun aikana.
Väyläurakkaan kuuluu myös tievalaistuksen uusiminen Hadvalantiellä. Kyseinen työvaihe toteutetaan elokuun aikana. Tietöitä tehdään vanhan ja uuden liikenneympyrän välisellä runsaan kilometrin mittaisella alueella. Osuudella on jo toteutettu kolme korotettua aluetta. Niiden tehtävänä on pitää ajonopeudet kurissa.
Runsaat kolme kuukautta kestävän urakan kokonaishinta on 470 000 euroa. Tilaajana on Turun tiepiiri. Myös Piikkiön kunta osallistuu väylähankkeen kustannuksiin.
Liikennejärjestelyjen kohentamisen ohella Piikkiössä on vireillä myös muita keskustan kehittämistoimenpiteitä. Tavoitteena on luoda viihtyisä ja vetovoimainen keskusta-alue ja saada siten kaupankäyntiä vilkastumaan ja taajaman palvelutarjontaa kohenemaan. |