|
| Kunnallislehti 15.7.2008 |
Vilja Silmunen paikkaa Korisevan roolin
Paimion kesäteatteri ei ole joutunut peruuttamaan yhtään näytöstä, vaikka Pyhättömien kylässä näytellyt Piia Koriseva sairastui äkillisesti kesken esityskauden. Hän oli ainakin vielä eilen sairaalassa.
Ohjaaja Pekka Saaristo sai kuulla Korisevan joutumisesta sairaalaan viime tiistaina iltapäivällä puoli viideltä. Illalla oli edessä loppuunmyyty näytös, ja "täyshälytyksen" jälkeen Pirren rooli heitettiin Vilja Silmuselle. Hän paikkasi roolin olosuhteisiin nähden komeasti.
– Tänä vuonna meille on sattunut poikkeuksellisesti muitakin haavereita. Yksi näyttelijä sai astmakohtauksen, toiselta hajosi piilolinssi silmään.
Pekka Saaristo ei muista että vastaavaa olisi sattunut viimeisen 30 vuoden aikana juuri koskaan. Näytöksiä ei ole kuitenkaan jouduttu perumaan.
– Ainoastaan yhden kerran näytös on jouduttu keskeyttämään. Mustalaisleirin sankari putosi silloin hevosen selästä juurakkoon, ja hänet kiidätettiin Tyksiin. |