www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 18.7.2008  |

Niinistö tuplamestariksi

 
Maria Mäkitalo (4) juoksee 3000 metrin pronssille, Heta Jalonen (2) jää lopulta neljänneksi.

Peimarin nuoret yleisurheilijat menestyivät taas mainiosti Raisiossa pidetyissä 17-19-vuotiaiden piirinmestaruuskisoissa.

Paimion Urheilijoita ja Piikkiön Kehitystä edustavat nuoret ottivat kaksi mestaruutta, viisi muuta mitalia sekä rikkoivat ilahduttavasti omia ennätyksiään.

Paimion Urheilijoiden 18-vuotias Antti-Pekka Niinistö juoksi piirinmestariksi molemmilla matkoillaan - kahdella tonnilla sekä 800 metrillä.

Paimiolaiset Mäkitalon sisarukset Matti ja Maria huolehtivat mitalimenestyksestä 17-vuotiaiden sarjoissa. Matti otti pm-hopeaa kolmiloikassa ja pronssia pituudessa, vasta marraskuussa 15 vuotta täyttävä Maria otti loppukirillään pronssia 17-vuotiaiden kolmella tonnilla.

Piikkiön Kehityksen Matias Hellstén ja Jaakko Jussila ottivat kumpikin pm-hopeaa. Hellstén taivutti seipäässä oman ennätyksensä 435 ja Jussila otti mitalin kolmiloikassa.

Viipurin Urheilijoita edustava paimiolainen 18-vuotias Oula Nurmio juoksi Helsingissä aikuisten 400 metrin piirinmestariksi (50,16 s) ja otti pm-hopeaa 200 metrillä (22,51 s).

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina