|
| Kunnallislehti 29.7.2008 |
Tykkien jyskettä ja ruudinsavua
| |
 |
| Korvien suojaaminen oli välttämätön toimenpide, kun Arma Aboan tykkiryhmä lähetti ilmoille pauketta ja savua mustaruutikanuunoillaan. |
|
Sauvon Karunan raitilla ei ole miesmuistiin ollut liikkeellä niin paljon väkeä kuin unikeonpäivänä viime lauantaina. Pengersillalle keräännyttiin paitsi ihmettelemään unikekoa myös muistelemaan Sandön suurta meritaistelua, joka käytiin Karunan lähivesillä melko tarkkaan 200 vuotta sitten.
Unikeko-tittelin ja samalla raikastavan merivesikylvyn sai sauvolainen filosofian tohtori, tähtitieteilijä Seppo Katajainen. Hänen aloitteestaan kyläyhdistys löysi tänä vuonna perinteisiin markkinoihinsa mielenkiintoisen merihistoriallisen kytköksen.
Päivän odotetuimpia ohjelmanumeroita oli asehistoriallisen Arma Aboa - yhdistyksen tykkiryhmän ammunta vanhojen mittojen mukaan valmistetuilla mustaruutitykeillä. Tunnelmaa nostatti ja tärykalvoja koetteli peräti puolen tusinaa laukausta ranskalaisilla 75 millimetrin kenttäkanuunoilla.
Sandön taistelusta luennoi eläkkeellä oleva laivaston komentaja Eero Auvinen. Luennon jälkeen oli venekuljetus taistelun tapahtumapaikoille. Suomen sodan aikaisten meritaistelujen muistelu jatkuu Karunassa vielä ensi viikonloppunakin. Kirkossa järjestetään vanhan ajan messu, jonka jälkeen rantakallioilla paljastetaan Varsinais-Suomen Liiton kustantamat Sandön ja Tallholmenin meritaistelujen muistolaatat.
Lue lisää lehdestä! |