www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 7.7.2009  |

Remontoitu Kaarina Center auki elokuussa

 
Kaarina Centerin uusi kauppias Jari Suojanen odottaa malttamattomana remontin valmistumista. Kaikkiaan korjauksen alla on ollut noin 3000 neliömetriä kauppa-, varasto- ja sosiaalitiloja. – Elokuussa juhlitaan käytännössä uuden kaupan avajaisia, Suojanen sanoo.

Toukokuun lopulta remontissa ollut K-supermarket Kaarina Center avaa ovensa näillä näkymin elokuun puolivälissä.

– Remontti on edennyt aikataulussaan. Töiden pitäisi olla valmiit heinäkuun puolivälin tienoilla. Sitten päästään kalustamaan ja laittamaan tavaroita hyllyihin, keväällä marketin uutena kauppiaana aloittanut Jari Suojanen kertoo.

Suojanen ehti toimia kauppiaana vain yhdeksän päivän ajan, kun kauppa joutui sulkemaan ovensa korjaustöiden vuoksi. Kiinteistössä on korjailtu muun muassa lattioiden kosteusvaurioita ja kaivoja sekä uusittu ilmastointilaitteistot ja -putkistot.

– Ei tämä remontti missään tapauksessa yllätys ollut kun aloitin. Kaikki oli tiedossa, joskin matkan varrella löytyi joitain uusiakin korjauskohteita, kuten sadevesiputkistot, Suojanen sanoo.

Remontti tarjoaa Suojaselle mahdollisuuden aloittaa kaupanteon puhtaalta pöydältä. Uusiksi menee muun muassa hedelmä- ja vihannesosasto, leipäosasto sekä maitokaappi. Pullohuone vaihtoi paikkaa ja sai nyt kaivattua lisätilaa. Muutoksesta näkyy paljon myös asiakkaalle.

– Aulan ikkunat jätetään peittämättä, joten aulatilaan saadaan lisää valoisuutta. Myös pintoja on maalailtu ja korjattu vähän joka puolella, Suojanen kertoo.

– Avajaisissa juhlitaan käytännössä kokonaan uuden kaupan syntymistä, hän jatkaa.

Suojanen myöntää, että kaksi ja puoli kuukautta on pitkä aika pitää kauppa suljettuna.

– Ihmiset ovat asioineet kilpailijoiden tiskeillä, mutta uskon että he palaavat ajan myötä tuttuun ja uudistettuun markettiin. Toivottavasti, Suojanen tuumii.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina