|
| Kunnallislehti 14.7.2009 |
Kahvia jyvistä ja teetä puun lehdistä
| |
 |
| Viljo Karhu, joka oli kymmenvuotias toisen maailmansodan alkaessa, muistaa hyvin ruuan säännöstelyn. |
|
Piikkiön kirjastossa on heinäkuun ajan näyttely sodan aikaisesta ja sen jälkeisestä tavaroiden ja ruuan säätelystä. Vitriinissä on ostokortteja eri vuosilta. Materiaalit on kirjastolle tuonut piikkiöläinen Viljo Karhu.
– Pula-aika alkoi 25. elokuuta 1939 kun kahvi ja sokeri menivät kortille. Ruuasta oli suuri pula, sillä Suomi on Itämeren takana, joten laivat pääsivät tänne vain Petsamon kautta. Tuontiruoka oli välttämätöntä, sillä Suomessa ei ollut ruokaa kaikille, Karhu muistelee.
Karhu kertoo talvien 1941–42 olleen pahimpia, koska meri oli jäässä ja sota pahimmillaan. Ihmiset olivat kuitenkin hyviä keksimään ruokakorvikkeita.
– Lapset keräsivät marjoja ja sieniä ja kävimme kalassa. Teelehdet saatiin puista ja kahvi jauhettiin joko voikukkien varsista tai viljan jyvistä, Karhu kuvailee.
Ruuan määrä säännösteltiin jokaiselle erikseen. Raskaan työn tekijät saivat enemmän kuin muut, ja lapset taas olivat etusijalla maidon jaossa.
– Säännöstely oli hyvin järjestetty ja oikeudenmukainen, aina tosin ruokaa ei vain riittänyt. Monta kertaa menin kauppaan hakemaan jotain mikä oli jo ehtinyt loppua. Myös ruuan myyminen mustassa pörssissä oli vilkasta, Karhu sanoo.
Ruuan lisäksi pula-aikana säännösteltiin kaikkea mahdollista: kenkiä, kankaita, villaa ja nahkaa. Sodan loputtua vuonna 1945 ruuan saanti helpottui huomattavasti, ja ensimmäinen kahvilaiva saapui Suomen Turkuun vuonna 1946. Lopullisesti korttiannostelusta päästiin eroon vasta 28.2.1954. |