www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 31.7.2009  |

Paimio jätti valituksen Oinilan hylätyistä kaavoista

Paimion kaupunki on toimittanut määräajassa valitukset Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kiistellyistä Oinilan kaavoista. Turun hallinto-oikeus kumosi kuukausi sitten Paimion kaupunginvaltuuston hyväksymän Oinilan ns. peltokaavan lainvastaisena ja edellytti tuntuvia muutoksia myös itäosan kaavaan. Perusteluna oli rakentamisen sopimattomuus valtakunnallisesti arvokkaalle alueelle. Tähän päätökseen Paimio on tyytymätön.

Kaupunki toistaa valituksessaan kaavoja puoltavia näkökantoja. "Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja kulttuurimaisema on otettu huomioon asemakaavan maankäytön huolellisessa valmistelussa ja suunnittelussa", länsiosaa koskevassa valituksessa korostetaan.

Kaupunki tulkitsee kaavan sopivan maakuntakaavan suunnittelumääräykseen, jonka mukaan voidaan "alueiden täydennykseksi ja laajennukseksi vähäisessä määrin osoittaa myös uutta pysyvää asumista ja muita toimintoja, jotka eivät aiheuta ympäristöhaittoja".

Valittajan mukaan Oinilan rakentaminen "sijoittuu peltoalueelle siten, että se tukeutuu korttelialueiden itäpuolella kohoavaan metsäiseen rinteeseen" ja määräyksissä "on painotettu rakentamisen sopeuttamista valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen ja Paimion kaupunkirakenteeseen".

Valituksen mukaan paikan päällä katselmuksen tehnyt Turun hallinto-oikeus on sivuuttanut kaukomaiseman tarkastelun. Korkeimmalta hallinto-oikeudelta kaupunki toivoo katselmusta, jossa tähän ja myös pohjoiseen lähimaisemaan sekä alueen taajamarakenteeseen sijoittumiseen kiinnitettäisiin huomiota.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina