www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 31.7.2009  |

Palossa liiketilansa menettäneet löytäneet korvaavia tiloja

 
Tapahtumat kiinteistöjen eteen pysäköidyn ja palaneen mopon ympärillä kiinnostavat poliisia.

Kaikki Sauvon keskustan palossa tilansa menettäneet liikkeet ovat löytäneet väliaikaisratkaisun toimintansa jatkamiseen. Palon poliisitutkinta jatkuu, mukana myös mahdollisen tuhopolton selvittely.

Itellan aluepäällikkö Martti Väisänen kertoo, että Sauvon jakelutukikohdan tuhouduttua palossa posti toimii toistaiseksi Paimiosta käsin.

– Olemme saaneet asiat hoidettua, mitään suurempia ongelmia ei ole. Uutta jakelutoimipaikaksi sopivaa tilaa lähdetään Sauvosta etsimään, Väisänen sanoo.

Hän ei osannut tarkkaan arvioida, missä ajassa korvaavat tilat löytyvät, koska tietyt vaatimukset niiden on täytettävä.

– Tilan on oltava riittävän suuri hyllyille ja rullakoiden välivarastolle sekä sosiaalitiloille. Tarvitaan myös kohtuukunnon lastauslaituri.

Tiloissa toimineen yksityisen päiväkodin yrittäjä Jaana Heininen kertoo päiväkodin jatkavan seurakuntatalon vanhoissa kirkkoherranviraston tiloissa rakennuksen toisessa päässä.

– Saimme sopimuksen asiasta keskiviikkona seurakunnan kanssa. Tilat ovat olleet tyhjillään. Viranomaiskokouksessa ne on todettu tarkoitukseemme sopiviksi. Olemme aloittamassa maanantaina, joten viikonloppu menee järjestelyissä.

Päiväkodissa käy 11 lasta, mutta kaikki eivät aloita vielä. Heininen kertoo ihmisiltä tulleen lahjoituksina mm. leluja ja kirjoja.

– Semmoinen tuntuu erittäin hyvältä.

Päiväkoti etsii uusia pysyviä tiloja.

– Toiveissa on uutta ja ehtaa, Heininen sanoo.

Myös kangaskauppaa ja ompelimoa pitävä sauvolainen Jaana Kirsi kiittelee ihmisiä tuesta ja avusta mm. vahingoittuneen tilan tyhjentämisessä.

– Hienosti on suhtauduttu ja tuettu. Tilojen saaminen myös auttaa tässä järkytyksessä.

Kirsi on saanut Turun Osuuskaupalta suostumuksen päästä vuokrasuhteeseen Aitan funkiskiinteistöön, jonka alakertaan myymälä on siirtymässä. Tilojen ostoakin hän sanoo edelleen harkitsevansa.

– Siirrämme Alastaron myymälän tavarat tänne, koska paikka on ihanteellinen. Aika paljon saimme pelastettua tavaraa Sauvon palosta. Se on nyt savunpoistopesussa. Monia pakkoja saimme ulos niin etteivät ne kärsineet.

Sauvon liikekiinteistöpalon tutkinta jatkuu, torstaina ei ollut uutta kerrottavaa. Poliisin viimeisin epäily on kohdistunut talon katokseen jätetyn mopon liepeille. Palaneen rakennuskompleksin vanhempi osa on jo purettu kivijalkaan ja uudempi jotakuinkin tyhjennetty.

Palon syttymiskohta on jäljitetty mopon pysäköintipaikkaan. Mopon ei arvella syttyneen itsestään eikä sen omistajaa tiettävästi epäillä, jolloin jäljelle jää ulkopuolinen syy. Tutkinnassa tuhopolton mahdollisuus on mukana. Palopaikan liepeillä liikkuneilta nuorilta poliisi kaipaa lisäinformaatiota.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina