Kunnallislehti 28.2.2002
   

Piikkiön koulukeskusta vaivaa tilanahtaus.

Kaikki paikat täynnä
Piikkiön kouluremontti helpottaa ahtautta
Piikkiö - Kylli Salo

Piikkiön koulukeskuksen hankesuunnitelma on valmistunut, ja koulujen rehtorit eivät toivo mitään niin hartaasti kuin työryhmän esittämän aikataulun pitämistä. Koroisten ja Salvelanrinteen koulujen kaikki tilat ovat täynnä.

Oppitunteja joudutaan pitämään auditoriossakin ja isoja ryhmiä tunkemaan pieniin opetustiloihin. Rehtorien mukaan tilanahtaus on tosiasia nyt, ei vasta tulevaisuudessa. Koulukeskushanke on viivästynyt alkuperäisistä kaavailuista, koska Piikkiössä haluttiin ensin tutkia perusteellisesti, mitä saneerauksen ja laajennuksen on järkevä sisältää. Viimeksi tutkittiin pääkirjaston ja esiopetustilojen siirtämistä koulukeskukseen. Kirjasto ei siirry, mutta esiopetustilat tehdään.

Muutkin suuret linjaukset ovat selvillä. Kunnanhallitus hyväksyi hankesuunnitelman tällä viikolla, valtuusto käsittelee sitä maaliskuussa. Kun suunnitelmaan on tullut matkan varrella muutoksia, hintakin on noussut. Kokonaiskustannukset ovat lähes 22 miljoonaa markkaa, kun näihin asti on puhuttu 17,5 miljoonasta markasta. Suuri hanke jakautuu kuitenkin kolmeen vaiheeseen ja monelle vuodelle, viimeisin vaihe vasta vuodelle 2007.

Lue lisää Kunnallislehdestä
   


Seppo ja Japi. Japi ja Seppo.

Pilkkireissu on kuukauden kohokohta
Paimio/Sauvo - Asko Virtanen

Seppo Helenius Peimarin urheilukalastajista on käynyt Japin kanssa kalassa jo kymmenkunta vuotta. Seppo hakee Japin Naskarlan asuntolasta. Sitten ajellaan pilkille.

- Suurin piirtein kerran kuussa on käyty kalassa. Jos rupeaa olemaan pitempi väli, Japi soittelee harva se ilta, että joko mennään, Seppo kertoilee.

Muutamana vuonna, kun EU myönsi tukea kalareisuihin, porukkaa oli mukana enemmän. Silloin Seppo kävi puolenkymmenen kaverin kanssa Teijon Matildajärvellä saakka lohia narraamassa ja nuotiokahveja ryystämässä. Viimeksi isommalla porukalla on käyty EU-tuen turvin vuonna 1998. Sen jälkeen Seppo ja Japi ovat käyneet kalassa enimmäkseen kahdestaan.

Talkoohengessä

- Kalareisu on Japille kuukauden kohokohta. Koskaan ei ole sellaista tilannetta, ettei kalareisu sopisi Japille. Eikä koskaan ole liian kylmä tai muuten ikävää, Seppo kehuu kalakaverinsa motivaatiota.

Yksi poikkeus kuitenkin on. Kun Japin tyttöystävä tulee käymään, Japi ilmoittaa kalakaverille jo etukäteen, että nyt on kalastelua tärkeämpää tekemistä.

Lue lisää Kunnallislehdestä
     



Sähkeet
   

Rumpali vetää kolme tuoppia keikan jälkeen vettä
Työmies karkotti hiiret
Sauvo - Asko Virtanen

- Täällä oli kuulemma ennen hiiriä. Ei ole enää, tuumailee Ilari Hongisto, kun astumme sisään treenikämpän ovesta.

Joillekin muusikoille tyypillistä diivailua saa Ilari Hongistosta etsiä suurennuslasin kanssa eikä löydä siltikään. Mies yrittää ensin kieltäytyä koko haastattelusta perinteisellä "emmää ny mitään, mitä munsta ny juttua kannattaa tehdä" -metodilla.

Suostuu kuitenkin, kun selitän, että tehdään mies ja työ -tyyppinen juttu. Samantapaisen kuin voisi tehdä vaikka puusepästä. No ehkä sitten. Tästä työstä kun on olemassa paljon vääriä ennakkoluuloja.

Ilari Hongisto lopetti äitinsä vatsalaukun potkimisen vuonna 1978 ja ponkaisi komppaamaan kehdonseiniä. Tai oikeastaan soitin oli aluksi piano. Rummut tulivat mukaan 13-vuotiaana.

- Kai siinä jotain pientä kapinanpoikasta oli, Ilari myöntää.

Kysymys, onko soittaminen työ vai harrastus, aiheuttaa mielenkiintoista pohdiskelua.

- Soittaminen on rakas harrastus, josta nykyään tulee vähän ropojakin. Tavoitteena on hankkia mahdollisimman monipuolinen koulutus ja katsoa sitten, mitä rupeaa tekemään. Työ voisi liittyä sekä musiikkiin että kirjoittamiseen.

Laaja-alaisuus näkyy opinnoissa. Konservatorion lisäksi mies opiskelee yliopistossa pääaineinaan suomi ja musiikkitiede.

Voutilainen työllistää

Ilari Hongiston pääasiallinen työnantaja on tällä hetkellä Laura Voutilainen. Mies on soittanut Lauran bändissä viime heinäkuusta lähtien.

- Soitimme Lauran miehen kanssa samassa kokoonpanossa. Komppasimme Dannyä. Se pyysi mukaan Lauran uuteen bändiin, jonka Laura kokosi, kun palasi äitiyslomilta ja "poppiintui".

Tanssibändiin Hongistoa tuskin olisi saatu houkuteltua. Mies kertoo olevansa "pop-mies" henkeen ja vereen. Kun Voutilainen heittää puolentoista tunnin klubikeikan, muusikot eivät todellakaan soita "nenä kiinni kirjassa", vaan intoa puhkuen.

Lue lisää Kunnallislehdestä


Illusion taas totta

Tammikuussa se alkaa, helmikuussa se kiihtyy. Nimittäin kysely Illusion- illan ajankohdasta Sauvossa. Kukaan ei kysy, tuleeko se, vaan kysyy, milloin se tulee. Sauvossa itsestäänselvästä musiikkiperinteestä ei hevillä luovuta varsinkin kun kyse on ajoittain melkoisen hevistä rockista.

Vastaus on tulossa. Lauantaina 2.3. vietetään ravintola Kaarle Herttuassa tavanmukaisen rajunpuoleista rock iltaa ja talven selän murtajaisia.

Laulaja, kitaristi Sakari Nieminen on koonnut Illusion-bändin kasaan. Listalla on luvassa muun muassa ceeceeärrää, rollaria, dylania, deep purplea, creamia, doorsia ja hurriganesia. Eikä volyymissä säästellä. Illan avaajana laulaa ja soittaa Timo Vanhala. Illusion-kokoonpanossa esiintyvät Niemisen ohella J-P Kalliola, Riddo Ridberg, Markku Saarinen, Kari Hongisto, Markku Uuttu ja Tapani Airola.
     

  

Etusivulle