www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 24.2.2006  |

Lämpöyhtiölle uusi johtaja

Paimion Lämpökeskus Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiötä sen perustamisvuodesta 1975 lähtien vetänyt Tom Backman jää maaliskuussa eläkkeelle, ja hänen tilalleen astuu Pekka Vihervuori.

Erinomaisessa tuloskunnossa olevan yhtiön toimitusjohtajuutta haki määräaikana kolmekymmentä henkilöä. Tehtävään valittu littoislainen Vihervuori on koulutukseltaan energia-insinööri. Hän tulee kattilalaitoksia toimittavan turkulaisen Noviter Oy:n projektipäällikön tehtävistä.

Paimion Lämpökeskus Oy:llä on takanaan 31 toimintavuotta. Backman on ollut toimitusjohtajana yhtä kauan. Yhtiö on laajentunut niin, että tällä hetkellä sen asiakkaina ovat käytännössä miltei kaikki Paimion merkittävät kiinteistöt. Viimeisin suuri liittyjä oli Paimion sairaala.

Kaupungin ja Fortumin puoliksi omistama lämpölaitos tuottaa energian suurimmaksi osaksi biopolttoaineella.

- Me poltamme kaikenlaisia puutuotteita, haketta, sahanpurua, puunkuorta. Siirryimme pari vuotta sitten öljystä biopolttoaineeseen, mikä on osoittautunut oikeaan osuneeksi ratkaisuksi, sanoo Backman ja toteaa halvan öljyn ajan olevan nyt ohi.

Paimion Lämpökeskuksen energianmyyntihinnat ja kiinteät maksut ovat pysyneet muuttumattomina yli kolmen vuoden ajan. Taloutta pitävät vakaana paitsi oikeaan osuneet investoinnit ja kasvavat asiakasmäärät myös yhtiön viime vuodesta alkaen harjoittama päästökauppa.

Pari vuotta sitten Paimion virkamiesjohdossa nousi esille ajatus, että kaupunki myisi Fortumille osuutensa Paimion Lämpökeskus Oy:stä. Kauppoja ei syntynyt, mikä nykyisin tuskin harmittaa paimiolaisia veronmaksajia. Tällä hetkellä kaupankäyntikuvio on kokonaan jäissä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina