|
| Kunnallislehti 28.2.2006 |
Kaksi paimiolaista vangittu vuosien takaisesta surmasta
Paimiossa lähes yhdeksän vuotta sitten
tehdyn henkirikoksen tutkinnassa on saavutettu merkittävää
edistymistä. Keskusrikospoliisi on hankkinut uutta näyttöä,
jonka myötä on tehty vangitsemispäätös
koskien kahta vuonna 1969 syntynyttä paimiolaismiestä.
Vangitut olivat epäiltyinä jo heinäkuussa
1997, jolloin henkirikoksen kohteeksi joutuneen Tarja Anneli Mäkeläisen
ruumis löydettiin Paimion keskustan liepeiltä.
Vangitsemiseen johtanut tuorein käänne
tapahtui helmikuun alussa. Henkirikos saataneen tuomioistuinkäsittelyyn
kesään mennessä.
- Vielä ei voida sanoa, että asia on ratkaistu.
Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää kuitenkin erittäin
lupaavalta, toteaa rikoskomisario Kimmo Heinonen keskusrikospoliisin
Turun yksiköstä.
|