www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 13.2.2007  |

Piikkiössä pelattiin huipputason futsalia

 
Punavalkoisissa pelannut Turun Piirijoukkue voitti pronssiottelussa norjalaisen Solör Futsalin. Norjalaisten maalille syntyi maalivahti Vidar Anzjön harmiksi lukuisia vaaratilanteita.

Piikkiössä pelattiin lauantaina ja sunnuntaina pohjoismaista huipputason futsalia eli "salijalkapalloa". Kaksipäiväiseen Nordic Futsal Cupiin osallistui neljä joukkuetta: kaksi Suomesta, yksi Ruotsista ja yksi Norjasta.

Hyvätasoisen turnauksen voitti puhtaalla pelillä Stockholm All Stars. Hopealle ylsi helsinkiläinen Stadi All Stars. Turun Piirijoukkue sijoittui kolmanneksi norjalaisen Solör Futsalin jäädessä pitämään perää.

Tukholmalaisten riveissä pelasi joukko Ruotsin tunnetuimpia futsal-taitureita. Esimerkiksi heidän maalivahtinsa Suleyman Budak valittiin viime vuonna Ruotsin parhaaksi futsal-pelaajaksi, ja numerolla 4 palannut David Garcia rankattiin jokin aika sitten maailmantilastossa sijalle 87. Garcian saavutus on kova ottaen huomioon, että pelkästään Euroopassa on Futsalin pelaajia yli kymmenen miljoonaa.

Turun Piirijoukkue koostui Nordic Futsal Cupissa PiPS:n, Kaapon ja Turun Pallokerhon futsal-pelaajista. Piirijoukkueen parhaana palkittiin PiPS:ssä futsalia ja Maskun Palloseurassa jalkapalloa pelaava Tero Tammenlaakso.

Turun Piirijoukkue hävisi tukholmalaisille reilusti (2-10) ja helsinkiläisille niukasti (6-7). Pronssiottelussa Turun seutu voitti norjalaiset maalein 7-5. Jännittävässä ja tasaisessa finaalissa Tukholma voitti Helsingin maalein 5-4.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina