www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.2.2007  |

Ympäristöstä hauskasti

 
Päiväkotiyleisö pääsi esityksen jälkeen kokeilemaan ja halimaan käsinukkeja.

Miltä tuntuisi, jos hillopurkki ärähtäisi kun yrität heittää sen yleisjätteen sekaan? "Enhän minä sinne kuulu, vaan lasisten kavereideni seuraani! Etkö sitä tiedä?"

Hyvä olisi, jos elävässä elämässä näin kävisi. Hyvä, että edes teatterissa. Paimiossa seikkailee Jätejengi, joka yhdistelee mainiosti teatteria, nukketeatteria, lauluja ja ympäristönsuojelua. Kierrätykseen ja elinympäristömme varjelemiseen ei herätellä sormi pystyssä, vaan mukaansa tempaavan tarinan kautta.

Paimion ympäristötarkastaja Saila Porthén kertoo kaupungin Agenda21-kuntatoimikunnan organisoineen tilaisuudet ja hankkineen nuket.

- Käsikirjoitus, laulut, näyttelijät ja ohjaus ovat Varsinais-Suomen kansanopiston musiikkiteatterilinjalta, valaisee puolestaan toisen yhteistyökumppanin pääopettaja Anitra Bohman.

Opiskelijatkin saavat produktiosta opintomerkinnät, ja yleisö viljalti rytmikästä seurattavaa - ja tietoa myös. Erityisesti perheen pienimmille sopiva teatteriesitys ei liene pahitteeksi varttuneemmillekaan. Viikolla 10 on vielä yleisöesitys.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina