|
| Kunnallislehti 13.2.2007 |
Nuoret istuttivat päättäjät kiperään
tenttiin
| |
 |
| Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Unto Teinilä ja sivistysjohtaja Jyrki
Koski ottivat haasteen vastaan ja tulivat nuorten tentattaviksi.
Tenttaajina olivat mm. Anna Mellin, Petra Kantola, Ville
Valkonen, Janica Vilen ja Susanna Silvander. |
|
Paimion nuorisoneuvosto järjesti kaupungintalolla
kyselytunnin kaupungin päättäjille. Tiukan tentin
tarkoituksena oli antaa vastauksia nuorten ennalta esittämiin
kysymyksiin. Myös paikan päälle saapuneilla uteliailla
oli mahdollisuus kysellä asioista.
Viisihenkisessä vastausryhmässä olivat
mukana sivistysjohtaja Jyrki Koski, koulutuslautakunnan puheenjohtaja
ja valtuutettu Jarkko Kallio, liikuntasihteeri Soini Santala, kaupungin
kamreeri Jaana Hölsö sekä kaupungin hallituksen puheenjohtaja
Unto Teinilä. Illan juonsivat Petra Kantola ja Janica Vilen
nuorisoneuvostosta.
Yläaste- ja lukioikäisten huolet liittyivät
lähinnä koulun asioihin, mutta selvästi nuoria kiinnostaa
myös suuremmat projektit, kuten hiihtoputki ja kuntaliitokset,
ja lisäksi myös esimerkiksi nuorten alkoholin käyttö
sekä kotikaupungin keskustan asemakaava ja ulkonäkö.
Lukiolaiset Susanna Silvander ja Ville Valkonen
heittivät koeviikon luku-urakan tiistai-illan osalta sivuun
ja saapuivat kaupungintalolle kuuntelemaan päättäjien
vastauksia ihan vain mielenkiinnosta.
- Hyviä kysymyksiä, mielenkiintoista.
Hyvä tilaisuus, sillä monet eivät löydä
kanavaa, miten lähestyä päättäjiä.
Pettymys oli tosin suuri, kun kaupunginjohtaja puuttui, ja Paimiossahan
on myös yksi kansanedustaja, sanoo Valkonen.
- En ymmärrä, mikseivät päättäjät
halua tulla esimerkiksi kouluun, jos he haluavat olla nuorten kanssa
tekemisissä. Voisi olla niiden omaakin etua. Hyvä kuitenkin,
että Teinilä oli paikalla, Valkonen miettii.
|