www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 2.2.2007  |

PiPS kaatui taistellen

PiPSin pojat tekivät futsalhistoriansa pisimmän pelimatkan viikonvaihteessa Haaparantaan, missä kohdattiin divarin playoffseissa FTK.

PiPS koki jo lauantaiaamuna pahan takaiskun, sillä sekä Mattias Högnäs että Joni Vuorenoja joutuivat sairaspetiin. Mukaan lähti vain kuusi pelaajaa sekä joukkueenjohtaja Asko Jaakkola, joka toimi samalla kuljettajana.

Vaikka PiPSillä oli vain yksi vaihtopelaaja, ei otteluun lähdetty tappiomielellä, vaan koko ensimmäisen puoliajan peli pysyi tasaisena. PiPSin miehistö hupeni entisestään, kun Lassi Vuorisen takareisi alkoi vihoitella ensi jakson lopussa.

Toisella jaksolla PiPS pelasi käytännössä ilman vaihtomiehiä. Loppunumerot 8-2 FTK:lle olivat ottelutapahtumiin nähden mairittelevat. PiPS taisteli hienosti koko pelin ajan ja tilanteita syntyi myös FTK:n päähän. PiPSin pojat olivat tekniikassa selvästi torniolaisia edellä. Mikäli viimeistelyprosentti olisi ollut edes toisella kymmenellä, olisi PiPS pistänyt isännät tosi lujille. Petri Kaukonen maalissa piti joukkuetta pystyssä.

PiPSin parhaana palkittiin Severi Paajanen, FTK:n paras oli Janne Oksala. Ensi vuonna jatketaan divarissa ja tavoitteena vähintään yhtä hyvä kausi kuin nyt päättynyt.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina