www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 6.2.2007  |

Sauvon torin seutua herätellään uuteen eloon

 
Lumipallojen heitollakin voi hakea piristystä Sauvon torimiljööseen, totesivat torin kehittämiseen osallistuvat Atso Forstén, Markku Määttänen, Anne Byrne, Seppo Allén, Else Uronen ja Teuvo Kuusisto.

Huoli Sauvon torin seudun hiljaiselosta on muuttumassa miljöön herättelyksi. Sauvon keskustassa toimivat yrittäjät, yrittäjäyhdistys ja myös kunta haluavat panostaa uutta eloa kirkonkylään.

Ideoiva taustaselvitys hankittiin tueksi Turun seudullisen yrityspalvelukeskuksen Potkurin rahoittamana maaseudun neuvontahankkeen kautta.

Muutama uusi yritys torin tuntumassa kertoo jo vilkastumisesta. Sauvon torin seutu on ollut hiljaisempi S-ketjun ruokakaupan ja bensanjakelun siirryttyä Kemiöntien risteykseen. Silti Sauvon keskustasta löytyy nopealla ynnäyksellä liki parikymmentä yritystä.

- Keskustassa on eletty ruususen unta kun kauppa ennen piti toria vireänä. Kylä on pieni eikä isoja resursseja ole. Mitä useampi taho puhaltaa yhteen, sen parempi, pohtii Sauvon yrittäjien uusi puheenjohtaja Atso Forstén.

Hän näkee yrityspalveluoppaassa kehittämistä, samoin keskustan ilmeessä.

- Penkkejä, vihreyttä, luettavaa tauluihin.

Anne Byrne hoputtaa keräämään yrittäjien tietoja yhteen, jotta tulevassa helmihulina-tapahtumassa 10.2. on jättää tietoa kiinnostuneille. Hänen oman liikkeensä avajaiset ovat perjantaina Sale-kaupan vanhoissa tiloissa.

- Ainakin tulee väriä ikkunoihin. Entisöintityö jatkuu kotona, mutta yhteydet pelaavat täältä.

Kunnanjohtaja Seppo Allén pitää projektin kannalta hienona, että yrittäjät ovat löytäneet toisensa konkreettisen tekemisen merkeissä. Kunta on pyrkinyt yritystonteilla edesauttamaan uusien yrittäjien rantautumista.

- Parin viime vuoden aikana niitä myytiin viisi. Saman verran on tarjolla kunnallistekniikalla varustettuna.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina