|
| Kunnallislehti 8.2.2008 |
Littoislaisuus ei tunne kuntarajoja
| |
 |
| Susanna Karen kertoo, että perheessä on jo pohdittu paljon Hannan ja Samun päivähoito- ja kouluasioita. Kuntarajan poistaminen helpottanee tulevaisuudessa perheen arkea. |
|
Monelle Piikkiön Nunnassa asuvalle lapsiperheelle Piikkiön ja Kaarinan kuntarajan poistuminen on iloinen asia. Odotukset elämän helpottumisesta liittyvät lähinnä lasten päivähoitoon ja koulunkäyntiin.
Susanna Karénin perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta, kolmevuotias Samu ja viisivuotias Hanna. Ensi syksynä Hannalla on edessään esikoulun aloittaminen.
– Haemme Hannalle paikkaa Littoisissa toimivasta yksityisestä päiväkodista Verkanappuloista, jossa Piikkiöllä on ostopalvelupaikkoja, Susanna Karén kertoo.
– Sitä en vielä tiedä, mitä kuntien yhdistyminen vaikuttaa esiopetuspaikkoihin. Olettaisin kuitenkin, että Hanna saa jatkaa Littoisissa vuoden vaihteen jälkeenkin.
– Meille Littoisten suunta on kaikin puolin luontevin. Mieheni käy töissä Kaarinassa ja minunkin työpaikkani on siellä. Lähimmät suuret kaupat ovat siinä suunnassa ja pankkiasiat hoidan Littoisissa, Karén pohtii.
– Pakko tunnustaa, että olen asioinut Piikkiön keskustassa vain muutamia kertoja sen jälkeen, kun muutimme tänne Turusta vuonna 1999.
Lue lisää lehdestä! |