www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 19.2.2008  |

Varasvuorelle saatiin lumitykki

 
Markku Mäkitalo ja Markku Kuusisto lumettivat Varasvuoren alastulorinnettä perjantaina.

Paimion Urheilijoiden käyttöön on viikon päivät sitten saatu yksityislahjoituksena Lahden mäessä käytetty lumitykki. Mäkijaoston puuhamiehet Markku Mäkitalo ja Markku Kuusisto olivat perjantaina pikkupakkasessa lumettamassa keskimmäistä mäkeä.

He korostavat, että tykki on tarpeen, koska lunta ei muuten ole ollut juuri lainkaan eikä talviharjoitteluun ole Varasvuoren mäissä päästy.

– Vehje on rinnelumetukseen hyvin sopiva, sähkön ja veden saanti on nyt kunnossa ja alkuun on päästy, Mäkitalo kertoo.

– Opetteluvaiheessa ollaan. Viiden asteen pakkasessa laite toimii nipin napin. Paras tulos saataisiin 10-12 asteen pakkasilla. Sulalla lumetus ei onnistu, Kuusisto sanoo.

PU:n käyttöön saatu tykki on vuodelta -89 ja perusmallinen, mutta kaikkiaan siisti ja täysin käyttökuntoinen. Potkuripuhallin ja ilmakompressori puhaltavat vesisumun huurteeksi mäkeen.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina