|
| Kunnallislehti 12.2.2008 |
Kuuntelujen ja penkkareiden viikko
| |
 |
| Abien perjantaina alkanut urakka jatkui eilen maanantaina englannin kuuntelulla. |
|
Vuoden 2008 ylioppilaskirjoitusrupeama alkoi viime perjantaina äidinkielen tekstitaidon kokeella.
Eilen maanantaina olivat vuorossa pitkän vieraan kielen kuuntelut ja tänään tiistaina toisen kotimaisen kielen eli ruotsin kuuntelut.
Paimion lukiossa kuluvan kevättalven ylioppilaskirjoituksiin osallistuu yli 80 abiturienttia. Lukion kolmannen luokan kursseilla on tänä lukuvuonna ollut 86 nuorta, mutta osa heistä sovittaa valkolakin päähänsä vasta ensi syksynä.
Abien urakka jatkuu kuullun ymmärtämisen merkeissä myös huomenna keskiviikkona. Silloin ovat vuorossa lyhyiden kielten – Paimion lukiossa saksan, ranskan ja espanjan – kuuntelut.
Lyhyiden kielten kirjoituksiin osallistuu Paimiossa vain vajaa viidennes abiturienteista. Innostus vapaaehtoisia kieliä kohtaan on nykyisin valtakunnallisestikin laimeaa.
– Opetushallitus, joka korostaa eurooppalaisten kielten tärkeyttä, on ilmaissut huolensa siitä, että lyhyiden kielten opiskelu on vähentynyt, kertoo Paimion lukion rehtori Heikki Turpeinen.
Lue lisää lehdestä! |