|
| Kunnallislehti 24.2.2009 |
Kavalton tilasta vuoden Kellokas
| |
 |
| Maaseutumatkailuyrittäjät valitsivat Kavalton tilan vuoden Kellokkaaksi. |
|
Heli ja Markku Kavalto saivat jälleen yhden uuden tunnustuspalkinnon, kun Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät valitsivat vuoden Kellokkaaksi piikkiöläisen Kavalton tilan.
Vuoden Kellokas -palkinto jaettiin nyt kymmenennen kerran vuosittain järjestettävän maaseutumatkailuyrittäjien valtakunnallisen seminaarin yhteydessä, tällä kertaa Muoniossa.
Kello ja kunniakirja pääsivät Kavalton tilan
seinälle lukuisien muiden palkintojen jatkoksi.
– Ainahan se ilahduttaa jos muut arvostavat, mutta tämä palkinto olikin sitten meille viimeinen, Heli Kavalto sanoo.
– Teimme yrityksessä sukupolvenvaihdoksen tämän vuoden alussa. Toki hääräämme tässä mukana vielä itsekin, mutta ei pomoina vaan jees-miehinä.
Yrityksen vetovastuu on nyt Antti ja Taija Kavaltolla. Asiakkaiden suuntaan kaikki jatkuu aivan ennallaan, kaikki samat tilat ovat edelleen käytössä ja toiminta on yhtä asiakaslähtöistä kuin tähänkin saakka.
Maaseutumatkailun Kellokas on Suomen maaseutumatkailuyrittäjien myöntämä korkein tunnustus yritykselle tai henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla.
Palkintoraatina toimii Suomen Maaseutumatkailuyrittäjien kymmenjäseninen hallitus. Raati perusteli päätöstään sillä, että Kavalton tila on kehittänyt neljänkymmenen vuoden ajan toimintaansa investoimalla uusiin rakennuksiin, jotka palvelevat monimuotoisina juhla- ja kokoustiloina. Kävijämäärä on ollut vuosittain jopa huikeat 35000, ja yritys työllistää kymmenen henkilöä. |