|
| Kunnallislehti 6.2.2009 |
Runo-Kaarinan tuomaristossa Jenni Haukio
Kaarinan kaupunki järjestää 16. kerran valtakunnallisen Runo-Kaarina -runokokoelmakilpailun esikoisrunoilijoille. Kilpailu on kaikille avoin ja sen tulos julkistetaan lokakuussa Turun kirjamessuilla.
Kaarinan kaupunki palkitsee voittajan kustantamalla hänen runokokoelmansa.
Runo-Kaarina -kilpailu on järjestetty vuodesta 1994 lähtien, ja viime vuosien voittajista mm. Arto Lappi, Reetta Niemelä, Jenni Haukio, Ville Sutinen, Mirkka Salo ja Lea Poikela ovat jo julkaisseet uusia teoksia. Kilpailun valintaraadissa tällä kertaa ovat mukana mm. kirjailijat Harri Raitis, Kari Levola, Tommi Parkko, Mika Terho sekä vuoden 1999 Runo-Kaarina -kilpailun voittaja, Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio.
Runo-Kaarina on saavuttanut mainetta siitä, että se on jo merkittävä väylä, jota kautta nousee esiin uusia runoilijoita. Viime vuonna kilpailuun jätettiin 128 kokoelmaa.
Kilpailukokoelmat, joihin sisältyy noin 50–100 runoa, tulee toimittaa Kaarinan kulttuuripalveluille toukokuun puoliväliin mennessä. |