|
| Kunnallislehti 13.2.2009 |
Yrityksen naiset kauden avausvoittoon
Paimion Yrityksen naiset nousivat lauantaina pois 2-sarjan putoajan paikalta voittaessaan Littoisten Työväenurheilijat luvuin 3-0.
Ensimmäinen erä alkoi Yritykseltä vahvasti. Syöttöpeli toimi loistavasti ja vastustaja oli vaikeuksissa kovien ja tarkkojen syöttöjen edessä. Nopeasti erä olikin jo 12-2-tilanteessa Yritykselle.
Tämän jälkeen alkoivat vastustajan päät jo hieman painua, eikä missään tilanteessa Ltu päässyt kahdeksaa pistettä lähemmäksi Yritystä. Ensimmäinen erä hoitui siis näytöstyyliin 25-12. Liekö toisen erän alussa yritysläisten itseluottamus ollut hieman liian korkealla, sillä erän alku oli tuskaista taivallusta.
Huomioitavaa erän alussa oli se, että Ltu ei yhdeksästä pisteestään huolimatta tehnyt koko erässä kuin yhden pisteen itse. Muut kahdeksan tulivat Yrityksen virheistä. Tämän jälkeen peli avautui ja alkoi Yrityksen loistava hyökkäys- ja torjuntarumba. Jälleen selkeä erävoitto, nyt lukemin 25-11.
Kolmannen erän alku oli kuin toisinto toisesta. Pallo tuntui pomppivan vastustajalle ja oma peli ei tahtonut millään käynnistyä. Vastustajan johtaessa 12-13 pallo- ja syöttövuoro saatiin väännettyä itselle.
Tästä peli sai uutta potkua. Yrityksen syötöt tippuivat painavina vastustajan lattiaan, ja ne mitkä nousivat plokattiin torjunnalla takaisin. Seuraavan kerran vastustaja sai syötön itselleen vasta 21-14 tilanteessa. Tämä jäikin viimeiseksi kerraksi, kun Ltu pelissä sai syöttää. Erä sekä koko ottelu lopetettiin kahteen upeaan ässäsyöttöön. Kolmas erä Yritykselle 25-14 ja koko peli 3-0 alle tunnin pelillä näytöstyyliin.
Paikalle peliiin olivat Yrityksen naisten joukkueesta mukaan päässeet Noora Mäkelä, Taina Korppi, Sari Kujanen, Teija Kovanen, Sari Rannikko, Sirpa Nieminen, Terhi Hämäläinen ja Tarja Suomi. Joukkueesta ei voi nostaa ketään yksittäistä pelaajaa esille, sillä kaikki pelaajat hoitivat tehtävänsä mallikkaasti. Voiton avaimena eivät olleet yksilöt, vaan hyvin ja kitkattomasti sujunut joukkuepeli.
Kauden ensimmäinen voitto merkitsi nousua Ltu:n ohi sarjataulukossa pois putoajan paikalta. Voiton myötä saatiin myös karistettua jo melko suureksi kasvanut apina selästä ja jätettyä se Littoisiin.
Lopullisesti sarjapaikka voidaan varmistaa ensi sunnuntaina 15.2, jolloin kauden viimeiseen peliin Paimioon saapuu Loimaan Jankko. Peli pelataan klo 17.30 alkaen koulukeskuksen ykkössalilla. Nyt tarvitaan paikalle kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan Yritystä varmistamaan paikkansa kakkossarjassa myös ensi kaudelle. |