|
| Kunnallislehti 7.4.2006 |
Uusi kasvo Piikkiön kunnanvirastoon
Päivi Antolalla on ensimmäiset työpäivät
takana Piikkiön kunnansihteerinä, ja hän vaikuttaa
tyytyväiseltä ensivaikutelmaan kunnasta ja työpaikastaan.
- Nöyrällä mielellä tänne
tulin. On paljon uutta opittavaa, koska toimintatavat ovat eri kunnissa
kuitenkin erilaisia, hän sanoo.
Antola on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri,
ja hän on työskennellyt Säkylän kunnankamreerina
vuodesta 1997 lähtien. Pienessä kunnassa kamreerin toimenkuvaan
kuului myös muita kuin talouspuolen tehtäviä.
- Hain kuitenkin toimenkuvan muutosta, halusin olla
enemmän ihmisten kanssa tekemisissä. Nyt numeroitten pyörittely
vähenee, Antola kertoo hakeutumisestaan Piikkiöön.
Piikkiö sopi suunnitelmiin myös siksi,
että mies käy töissä Nokialla Salossa. Ajankohta
työpaikan vaihtoon oli otollinen lisäksi sen vuoksi että
vanhempi lapsi menee syksyllä kouluun.
- Viimeiset pari viikkoa ovat menneet tiiviisti
muuttopuuhissa. Olen juuriltani varsinaissuomalainen, joten muutto
Piikkiöön on kuin olisi kotiinsa tullut, Antola naurahtaa.
|