www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 25.4.2006  |

Valtuusto hyväksyi kansanopistokaupan

Paimion kaupunginvaltuusto hyväksyi viime torstain kokouksessaan kiinteistökaupan, jolla huomattava osa Varsinais-Suomen kansanopiston rakennuksista ja maa-alueista siirtyy Paimion kaupungin omistukseen. Kauppahinnaksi vahvistettiin 850 000 euroa.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 29-6 keskustan Anna-Liisa Järvisen äänestäessä tyhjää. Kiinteistökauppaa vastustivat keskustan Marja Mäenpää, Irja Pirhonen ja Pasi Pöri, sosiaalidemokraattien Erkki Granö ja Raija Luona-Helminen sekä vihreiden Sini Heino.

- Kansanopiston kiinteistöistä on hierottu kauppoja jo noin vuoden päivät. Tämän suuruusluokaltaan kauppoja ei tehdä Paimiossa joka vuosi, totesi Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki esitellessään valtuutetuille kaupan yksityiskohtia.

Kiinteistökauppa käsittää kansanopiston Alatalon ja Keskitalon sekä maa-alueita runsaan puolentoista hehtaarin verran. Kansanopiston päärakennus, asuntolat, entinen päärakennus Inkilä sekä juhla- ja kokoontumistila Jukola jäävät opiston haltuun.

Ostajana kaupunkia kiinnostavat paitsi rakennukset myös rakennusoikeus, jota kaupan kohteen olevalla alueella on jäljellä yli 3 600 kerrosneliömetriä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina