|
| Kunnallislehti 11.4.2006 |
Kansalaisopiston taitajat esittäytyivät uudella kaupungintalolla
| |
 |
| Kansalaisopiston
näyttelyn keramiikkatyöt ihastuttivat kirjastossa. |
|
Kansalaisopiston oppilastyöt esittäytyivät
perinteisessä kevätnäyttelyssä Paimiossa lauantaina.
Uutta oli nyt paikka. Kuvataide ja musiikki pääsivät
oikeuksiinsa nyt kaupungintalolla, johon kulttuuritarjonta on koulukeskuksesta
siirtynyt.
- Kaikki sujui hienosti. Uusi näyttely- ja
esityspaikka todettiin erittäin hyväksi, innostuu kansalaisopiston
rehtori Marja Turpeinen.
- Kysyimme ideoiden lisäksi kirjallisestikin
palautetta tilasta. Positiivista se oli. Paikka on loistava, kokemus
ja tunnelma hieno. Ainoana ongelmana mainittiin Paimio-salin löytymisen
hienoinen hankaluus.
- Nyt ei Paimiossa voi valittaa, ettei kulttuurille
ole paikkaa. Tila riittää täkäläisiin tarpeisiin,
ja kirjastokin oli tapahtuman aikana samanaikaisesti avoinna, Turpeinen
sanoo.
Näyttely painottui kuvataiteelle, savitöille
ja musiikille. Seuraavalla kerralla etusijan saavat käsityöt
ja tekstiilit, joita nyt ei voitu ottaa mukaan.
Tapahtumassa esillä olleet oppilastyöt
ovat yleisesti nähtävillä kaupungintalon yläkerran
tiloissa kaksi viikkoa. Päiviö Pyöttiälän
näyttely purettiin eilen.
Lauantaisessa tapahtumassa kuultiin kansalaisopiston
ja musiikkiopiston opiskelijoiden musiikkiesityksiä, mm. koululaisten
Jokebox-ryhmää sekä akustista kitaramusiikkia.
|