www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 21.4.2006  |

Tiepiiri rakentaa kitsaasti Peimarissa

 
Toivonlinnantielle kaivattaisiin kipeästi kevyen liikenteen väylä. Otto pyöräili kohti Niemenkulman koulua torstaina.

Turun tiepiirin toimenpideohjelma vuosille 2006-2010 ei tarjoa suuria ilonaiheita Peimarin kuntien asukkaille.

Sauvon Rantolaan jo toteutetun virtausaukon ohella tiepiiri rahoittaa Peimarissa kyseisinä vuosina varmuudella vain Piikkiön keskustan liikennejärjestelyjä.

Esimerkiksi Piikkiön Toivonlinnantien varteen suunniteltu kevyen liikenteen väylä toteutuu luultavasti vasta ensi vuosikymmenellä. Hanke ei siis ole mukana vuosien 2006-2010 toimenpideohjelmassa, mutta väylän toteutumiselle on kuitenkin olemassa pieni takaportti, joka liittyy valtakunnalliseen koulumatkojen teemahankkeeseen.

- Toivonlinnantien kevyen liikenteen väylä on ensimmäisellä varasijalla koulumatkahankelistalla. Jos ylempänä listalla olevat hankkeet kyetään toteuttamaan budjetoitua pienemmin kustannuksiin, saattaa rahaa jäädä myös Piikkiön hankkeeseen, kertoo rahoitussuunnittelija Pekka Puurunen Turun tiepiiristä.

- Edellytyksenä on kuitenkin lisäksi, että koulumatkahankkeen jatkorahoitus toimii kangertelematta.

Toivonlinnantien väylän kustannuksiksi on arvioitu 340 000 euroa, josta puolet on Piikkiön kunnan osuutta.

Väylän pituus tulee olemaan puolitoista kilometriä, joten kustannukset kilometriä kohden ovat keskimääräistä korkeammat. Kevytväylien keskihinta kilometriä kohden on tällä hetkellä 130 000 euron luokkaa. Toivonlinnantien väylän kustannuksia nostavat paitsi paikoittainen tilanahtaus myös väylän yhteyteen suunnitellut saarekkeet ja suojatiet.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina