|
| Kunnallislehti 17.4.2007 |
Rantolan tontit kiinnostivat
| |
 |
| Tuula Keistinen
kuunteli kunnansihteeri Kaisa Rantasen selostusta uudesta
alueesta. Lähinnä merta sijoittuvat tontit tulevat
kuvan taka-alalle, kaavatie nousee mäkeen taustalla. |
|
Sauvon Rantolassa asemakaavoitetun alueen tonttiesittely
kiinnosti noin puolta sataa ihmistä kahtena näyttöpäivänä
viikonvaihteessa.
Kävijöitä oli myös Turun ja
Salon seutuja kauempaa. Tontteja olivat esittelemässä
kunnan virkamiehet Seppo Allén, Kaisa Rantanen ja Pentti
Urho, Karunan osuuspankin edustajana Pertti Peura sekä yksityisenä
tontteja myyvä Max Söderberg.
Alue sijoittuu meren rantaan niin, että neljällä
tontin haltijalla on oma ranta. Yhteisrantaan on käyttöoikeus
muillakin. Osa tonteista sijoittuu varsin alas meren äärelle,
osa korkeammalle nousevaan maastoon, josta näkyvyys merelle
myös avautuu.
Tavoitteena on yhtenäinen taajamakuva, jossa
asujamistot muodostavat suojaisia pihatiloja. Harjakattojen kaltevuudet
ja värit on määritelty, rakennusten värisävyn
tulee olla vaalea.
Myös talojen sijoittuminen maastoon tulee turvata
hienovaraisesti. Alueelta löytyneet liito-oravakohteet muuttivat
kaavan kuvaa jonkin verran.
|