|
| Kunnallislehti 3.4.2007 |
Saaren alueelle jopa 160 omakotitonttia
Paimion kaupunginvaltuusto hyväksyi viime viikolla
muutokset kolmeen Paimion keskustan tuntumassa olevaan asemakaavaan.
Näin saatiin yhteensä 14 uutta omakotitonttia Husontien,
Kriivarin ja Tapiolan asemakaava-alueille. Tontit myydään
tarjousten perusteella.
Kyseiset rakennuspaikat eivät kuitenkaan riitä
kattamaan lähiaikojen tonttikysyntää. Niinpä
Paimio on kaavoittamassa pikavauhdilla tonttimaata niin sanotulle
Saaren alueelle, joka sijaitsee E18-moottoritien pohjoispuolella
ja erityishuoltopiirin Paimion palvelukeskuksen itäpuolella.
- Kyseiselle alueelle on mahdollista kaavoittaa
yhteensä jopa 160 omakoti- ja pientalotonttia. Olen optimistinen
ja uskon, että ensimmäiset tontit saadaan alueelta luovutukseen
jo ensi vuoden aikana, sanoo Paimion maankäyttö- ja rakennuslautakunnan
puheenjohtaja Markku Määttänen.
Suunnittelukeskus Oy valittiin lokakuussa Saaren
alueen asemakaavan laatijaksi. Ensimmäiset alustavat kaava-
ja havainnekuvaluonnokset saatiin helmi-maaliskuun vaihteessa. Lähiaikoina
on käsillä ensimmäinen luonnosvaiheen kuuleminen.
Kaavoitettava alue on tällä hetkellä
noin 53 hehtaaria, mutta se tulee luultavasti vielä laajenemaan,
koska Paimio on päättänyt solmia Pekka ja Ritva Lampisen
kanssa kaavoitussopimuksen koskien läheistä noin 20 hehtaarin
suuruista maa-aluetta. Lampisten maat tullaan todennäköisesti
kytkemään Saaren kaavakokonaisuuteen, jolloin rakennuspaikkojen
määrä nousee alueella 120:stä noin 160:een.
Kortteleihin kaavoitetaan lähinnä omakotitaloja.
Rivitaloille on alustavassa kaavaluonnoksessa varattu kolme toisistaan
erillistä rakennuspaikkaa. Lisäksi moottoritien tuntumaan,
lähelle vesilaitosta, on tarkoitus kaavoittaa muutamia pienyritystontteja.
Asuin- ja yritystonttien väliin jää viheraluetta
ja mahdollisesti pallokenttä.
Paimion keskustan suunnasta alueelle ajettaisiin
Valkojantien kautta. Vanhan ykköstien ja motellin suunnasta
tultaessa voitaisiin ajaa Naskarlantietä, jossa on alikulku
moottoritien kohdalla.
Kaava-alueen luoteiskulmaan, joka rajoittuu Valkojantiehen,
on tarkoitus sijoittaa lähipalvelujen korttelialue. Kyseiselle
alueelle on mahdollista rakentaa esimerkiksi päiväkoti,
elintarvikemyymälä tai kioski.
Kaava-alueen pohjoisimpaan kärkeen - jos mukaan
ei lasketa Lampisten maita - jää Jehovan todistajien valtakunnansali.
Lampisen lohko sijoittuu valtakunnansalin ja Syybyntien välimaastoon.
Markku Määttänen näkee Saaren
kaava-alueen eräänlaisena Kerkola-Naskarlan alueen jatkeena.
Alueet sijaitsevat lähekkäin, mutta suoraa tieyhteyttä
niiden välille ei kuitenkaan todennäköisesti rakenneta.
Määttänen uskoo, että Saaren kaavahanke etenee
huomattavasti nopeammalla aikataululla kuin kritiikkiä osakseen
saanut Oinilan hanke.
- Ei ole näköpiirissä, että
Saaren asemakaavasta tulisi samalla tavalla kiistelty kuin Oinilan
kaavasta. Nopealle toteutumiselle luo edellytykset myös se,
että kunnallistekninen verkosto on lähellä, ja maaperä
ja maastonmuodot sopivat hyvin rakentamiseen, Määttänen
sanoo.
|