|
| Kunnallislehti 13.4.2007 |
Veneet pian valmiita aalloille
| |
 |
| Joulun
jälkeen sitä alkaa jo kuvia katsella. Nyt on
hienoa kun saa värkätä veneen vesille,
hehkuttaa meriläistään putsaava Jorma Hakala. |
|
Paimiolainen Jorma Hakala valmisteli meriläismallistaan
vesille tänä keväänä tavallistakin maukkaammissa
tunnelmissa.
- Paimion Veneilijät ry täyttää
tänä vuonna 35 vuotta. Isot juhlat ovat elokuussa. Ja
kohta pääsee vesille. Veneily on ehdotonta vastapainoa
työelämälle.
Veneen puhdistaminen ja huolto kesäkauteen
innostaa 23 kesää veneillyttä miestä. Kevätvärkkäykset
vievät työn ohessa ja kunnolla tehtyinä viikon-parin
illat.
- Kölirauta on tarkistettu, samoin peräsin.
Sisällä huoltoon kuuluu sähköjen tarkistus ja
muita teknisiä toimia ja tietysti moottorin huolto.
- Nyt on meneillään ulkoputsaus ja vahaus.
Syksyllä liat on putsattu pois, mutta nyt on taas pestävä,
kippari sanailee.
Hakala kertoo veneyhdistyksen houkuttelevan uusia
jäseniä mm. sillä, että juhlavuoden kunniaksi
mukaan pääsee nyt vain liittymismaksulla. Normaali vuosijäsenmaksu
jää pois.
Jäsenmäärän on nyt 140. Halsholman
saaritukikohta eteläisellä Peimarilla on vilkkaassa käytössä
kesäaikaan. Siellä pääjuhlatkin pidetään
merellisessä ympäristössä.
|