|
| Kunnallislehti 1.4.2008 |
Anne Lupala punnersi penkiltä kultaa
| |
 |
| SM-kultaa saanut Anne Lupala kuvattiin vuosi sitten treenisalilla Paimiossa. |
|
Muuramessa järjestetyt penkkipunnerruksen SM-kilpailut menivät paimiolaisen Anne Lupalan osalta täysin nappiin. Paimion Voimailijoita edustava Lupala saavutti sarjan -60 kg SM-kultaa ja naisten sarjojen parhaan nostajan tittelin.
Ennen kisan alkua Lupala oli rankattu sarjan -60 kg ykköseksi. Hän varmisti kultamitalin jo aloituspainolla 107,5 kg. Toiseen nostoon lisättiin 7,5k g, ja 115 kg tuli rutiininostona tuomariäänin 3–0 hyväksytyksi. Viimeiseen lastattiin 120 kg, joka myöskin hyväksyttiin tuomariäänin 3–0.
Kaikki kolme nostoa olivat täysin puhtaita suorituksia, ja Lupala oli kaikin puolin tyytyväinen suorituksiinsa.
– Hieman ehkä jäi kuitenkin harmittamaan varovainen korotus nostoihin, sillä ruutia jäi vielä varastoon, hän kommentoi.
Lupala sai siis kultaa tuloksella 120 kg, jolla tuli selvä 15 kilon kaula hopeamitalisti Mervi Rantamäkeen. Pronssimitalin meni Tuija Veteläiselle tuloksella 65 kg.
Heti kisalavalta päästyään Lupala pääsi antidopingtoimikunnan virkailijan "huostaan" eli dopingtestaukseen. Lupala kuuluu ADT:n testauspooliin, joten häntä testataan tavallista useammin. Vuoden 2007 alussa testauspooliin oli nimetty noin 300 urheilijaa.
Koska Lupala ylitti reilusti penkkipunnerruksen EM- ja MM-kisarajan, hänellä olisi seuraavaksi tiedossa kesäkuussa penkkipunnerruksen MM-kilpailut Tsekissä ja EM-kilpailut Slovakiassa. Lupala valittiin myös voimanoston EM-maajoukkueeseen, mutta voimanoston EM-kisoihin hän ei aio osallistua.
– Penkki on tällä hetkellä päälajini ja panostan treenini tällä hetkellä siinä pidettäviin kansainvälisiin kilpailuihin, Lupala sanoo. |