|
| Kunnallislehti 8.4.2008 |
Vistan pesula ja Tradeka yhteistyöhön
Vistan Pesula starttasi eilen yhteistyökokeilun Tradeka Oy:n kanssa. Kokeilu tuo Vistan Pesulan palveluverkostoon 45 Tradekan myymälää Turun seudulta. Keräysrinkiin liittyy myös Piikkiön Siwa. Paimioon ja Sauvoon uusia keräyspisteitä ei ole tulossa.
– Paimio on rauhoitettu, koska oma putiikki on täällä ja aukioloaikamme ovat suhteellisen hyvät. Sauvossa puolestaan on jo yksi piste, eikä siten ollut tarvetta toiselle pisteelle, Vistan Pesulan toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen kertoo.
Konseptina pesulapalvelujen välitys ei ole uutta, mutta yhteistyön tekeminen kauppaketjun kanssa sen sijaan on. Entuudestaan Vistan Pesulalla on lähemmäs parikymmentä palvelupistettä, joista pyykki kuljetetaan pesulaan ja takaisin. Uudet palvelupisteet tulevat entisten jakelureittien varrelle.
Mäkeläinen toivoo, että yhteistyö poikii yritykselle uusia yksityisasiakkaita.
– Pesulapalveluverkostomme laajenee näin merkittävästi ilman raskaita investointeja kiinteistöihin ja henkilökuntaan. Tradekan myymälöistä saamme merkittävän tiheän palveluverkoston yrityksemme perinteisellä toimialueella, Mäkeläinen uskoo.
Tarvittaessa pyykkiä voidaan kuljettaa myös Vistan Pesulan tytäryhtiön Pesula Metsätähden pestäväksi. Henkilökunnan suhteen Vistan Pesula on Mäkeläisen mukaan hyvässä tilanteessa.
– Henkilökuntaamme ei tarvitse tähän erikseen kouluttaa. He ovat ammattilaisia nimenomaan yksityispyykissä, jonka tuotesortimentti on laaja ja joka on ihan oma taiteen lajinsa, Mäkeläinen kehuu.
Yksityisasiakkaiden vaate- ja tekstiilipyykin lisäksi pesula ottaa vastaan myös työvaatteita sekä mattoja.
Tradeka hakee yhteistyöllä kehityspäällikkö Teija Pippingin mukaan myymälöiden yhteyteen sopivia ja myymälöiden roolia lähipalvelukeskuksina vahvistavia lähipalvelumuotoja. Palvelulla halutaan helpottaa kotitalouksien ajankäyttöä ostoksien teossa ja kodin huollossa. Pesulapalvelujen käyttö kerryttää myös asiakkaiden ykkösbonuksia. Yhteistyökumppanit muistuttavat lisäksi matkoista säästyvistä kuluista. |