www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 3.4.2009  |

Nummenpään koulun lopettaminen esillä Paimiossa

 
Nummenpään koulun lakkauttaminen on ollut yhtenä kysymyksenä esillä Paimiossa etsittäessä vaadittuja säästöjä koulutoimeen.

Paimion koulutuslautakunta piti eilisiltana säästöjä puineen kokouksen. Kysymys kuului, miten koulupuolella ratkaistaan Paimion keskusjohdon vaatimus kolmen prosentin säästöjen toteuttamisesta nykyisessä talouskurimuksessa.

Kunnallislehti meni painoon ennen kokousta, mutta sen alla esillä on ollut säästöjen hakeminen mm. lopettamalla Nummenpään koulu. Vs. koulutoimenjohtaja Hilkka Koret myönsi keskiviikkona että asia tulee keskusteluun.

Sauvon-Kemiöntien varressa sijaitsevaa kahden opettajan Nummenpään koulua käy 34 oppilasta. Tätä kirjoitettaessa ei siis ollut tiedossa, tuliko tästä asiasta lautakunnassa esitys tai päätös.

– Koulupuolen on todella tiukkaa selvitä kolmen prosentin vaatimuksesta, suurin osa on henkilöstömenoja, Koret sanoo mutta ei halunnut edeltä täsmentää kokoukseen tulevia vaihtoehtoja.

– Koulutoimessa tähän mennessä tehtyjen laskelmien tuloksena päästään ehkä puoleen tavoitteesta, eikä Nummenpääkään vielä riittäisi karsintavaatimukseen, arveli puolestaan koulutuslautakunnan puheenjohtaja Jarkko Kallio keskiviikkona.

Hänen mukaansa lopettaminen on arka asia eikä varmuutta ole siitä, miten se on illan kokouksessa esillä. Selvittää asia kuitenkin pitäisi. Myös rehtorien keskuudessa on pidetty Nummenpään tilanteen esille ottamista aiheellisena.

– Esitys annetaan vasta kokouksessa. Voi siis olla että se on valmisteltu, voi olla ettei se tule lautakunnan päätöspöytään lainkaan, Kallio arvuuttaa.

– Palvelujen karsinta sattuu, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa opetukseen.

Kallio laskee, että lopettamistapauksessa ainakin toinen Nummenpään opettajista voidaan sijoittaa Jokelaan, kaksisarjaisessa mallissa ehkä molemmat. Koretin mukaan Jokelassa on aloittamassa kaksi ensimmäistä luokkaa.

Mikäli Jokelaan äskettäin saatu opettajan lisävakanssi täytetään Paimion nykyisestä työvahvuudesta, nähtäväksi jää uppoavatko uuden rekrytoinnin varat tässä yhtälössä käytännössä laman paikkaukseen.

Kallio toteaa, että paketti on kova pala purtavaksi, jakotunteihin, retkiin ja uimahallikäynteihin saakka vaikutukset näkyvät. Nummenpään kohtalon pyörittelykään ei ole ensimmäistä kertaa esillä.

Rehtorien oli määrä torstai-illan kokoukseen mennessä koulukohtaisesti vielä täsmentää säästömahdollisuuksia omissa yksiköissään.

– Tilanne on aika karmea, varsinkin kun syksyllä jo budjettiin pannusta säästettiin kaksi prosenttia. Paimiossa ei paljoa ilmaa toiminnoissa ole. Viime laman aikaan kunta vähensi yli 60 henkeä. Nyt koulupuolelle kohdistuva säästösumma on 280000 euroa, Kallio sanoo ja viittaa sosiaalipuolella jouduttavan vastaavankaltaiseen painiin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina