|
Kysyntä on tällä hetkellä voimakasta. Piikkio Worksin uudelta pakkauslinjalta tulee lähtemään hytti poikineen. |
|
Telakoiden viime aikoina saamat lukuisat laivatilaukset näkyvät myös Piikkio Worksin hyttitehtaalla. Täystyöllisyys jatkuu näillä näkymin vuoden 2007 kesään. Työvoimaa tarvitaan jopa lisää. - Olemme juuri palkkaamassa 15 uutta työntekijää, joista 10 sijoittuu Paimion kokoonpanotehtaalle, toimitusjohtaja Kari Ruusunen kertoo. - Hakijoita on ollut hyvin. Tämä koetaan ilmeisesti sen verran mielekkääksi tehdastyöksi. Tällä hetkellä Piikkio Worksin Paimion ja Piikkiön yksiköissä työskentelee noin 250 ihmistä osavalmistuksessa ja hyttien kokoonpanossa. Tehtaan kapasiteetti riittää jopa 6.000 hytin valmistamiseen vuodessa. Viimeisimmän ison hyttitilauksen Piikkio Works sai Aker Finnyardsilta, joka rakentaa norjalaisvarustamo Color Linelle jo toisen jättilautan. Color Magiciksi nimettävään alukseen tulee noin 1.300 hyttiä. - Meillä on myös useita tarjouksia sisällä monilla eri telakoilla, ja uskon ainakin osan niistä johtavan tilauksiin. Kilpailun voittaminen vaatii erikoisosaamista Aker Yards konserniin kuuluva Piikkio Works on maailman suurin hyttivalmistaja, joka toimittaa tällä hetkellä noin neljänneksen kaikista matkustajalaivoihin asennettavista hyteistä. Vaikka taustalla on iso telakkakonserni, työt eivät tipahtele syliin itsestään. - Jokaisen laivan hyttitoimitukset kilpailutetaan erikseen, ja kilpailu on kovaa, Ruusunen luonnehtii alaa. Ruususen mukaan hyttikauppojen saaminen edellyttää rakentamisen osalta monipuolista erikoisosaamista ja ratkaisuja, joita alalle haluavien on erittäin vaikea kopioida. - Se edellyttää myös vahvaa luottamusta varustamon ja hyttitehtaan välillä, sillä monista yksityiskohdista päätetään vasta sopimusvaiheen jälkeen. - Mielelläni en puhuisikaan pelkästään hyttien valmistamisesta, sillä kyseessä on aluksen koko hotelliosan hallitseminen. Piikkio Worksin osaaminen perustuu myös pitkään kokemukseen, sillä Piikkiön tehdas on toiminut pian neljännesvuosisadan ajan. Sinä aikana laivoihin on toimitettu lähes 100.000 hyttiä ja kylpyhuonetta. Hyviä vuosia edessä Viime aikoina maailman risteilymarkkinoilla on mennyt lujaa, ja ala on kasvanut 8-9 prosentin vuosivauhdilla. Se ei ole kuitenkaan ainoa syy, jonka vuoksi täkäläisten telakoiden tilauskirjat täyttyvät vauhdilla. - Korean, Japanin ja Kiinan telakoilla on rahtilaivatilauksia vuosiksi eteenpäin, joten matkustaja-alusten rakentaminen jää eurooppalaisille telakoille, Ruusunen selvittää ilmiötä. - Uskon,
että edessä on vielä monia hyviä vuosia. Alalle on
tyypillistä, että niin hyvät kuin huonotkin ajat kestävät
suhteellisen pitkään. |
|
|
|
Tulitteita saa käyttää vain ulkona ja aukealla paikalla. Ilotulitteiden ampuminen esimerkiksi parvekkeelta tai väkijoukossa on ehdottomasti kiellettyä. |
|
Ilotulitteet tulevat myyntiin joulun jälkeen ja myyntiaika jatkuu aina uuden vuoden aattoon asti. Ilotulituksiin kannattaa valmistautua huolella, jotta vältetään vammat ja tulipaloriskit. Jokainen ilotulite voi olla vaarallinen, jos sitä käytetään holtittomasti ja ajattelemattomasti. Turvaetäisyyksiä ja muita ohjeita on syytä noudattaa. Suojalasit ovat hyvä lisäturva ilotulitteista lentäviä roiskeita ja kipinöitä vastaan. Ilotulitteiden käyttöohjeiden noudattaminen on tärkeää ja sääolosuhteetkin on otettava huomioon. Viime vuosina lunta on ollut varsinkin Etelä-Suomessa niukasti, mikä vaikeuttaa ilotulitteiden tukemista. Huonosti tuetut padat sekä soihdut kaatuvat helposti aiheuttaen vaaratilanteita. Raketit vaativat aina kunnollisen ampumistelineen, jotta ne saadaan suunnattua turvallisesti. Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat Suomessa useita rakennuspaloja, joten ilotulitteiden tukemiseen, käyttöpaikkaan ja turvalliseen ampumissuuntaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Käyttöpaikka valitaan siten, ettei aiheuteta vaaraa ihmisille tai rakennuksille. Tulitteita saa käyttää vain ulkona ja aukealla paikalla. Ilotulitteiden ampuminen esimerkiksi parvekkeelta tai väkijoukossa on ehdottomasti kiellettyä. Varo silmiä ja vaatteita Yleisimpiä ilotulitteiden aiheuttamia vahinkoja ovat silmävammat. Suojalasit ovat hyvä keino suojautua ilotulitteiden kipinöiltä ja roiskeilta sekä jopa kohti osuvilta pieniltä tulitteilta. Myös alle 18-vuotiaille myytävät papatit ovat aiheuttaneet silmävammoja, joten niidenkin käyttäjien kannattaa pitää suojalaseja. On kuitenkin syytä muistaa, että suojalasitkaan eivät auta, jos voimakas raketti tai pata osuu läheltä suoraan kasvoihin. Siksi yleinen varovaisuus ja erityisesti turvaetäisyyksien noudattaminen on aina välttämätöntä. Vaatteiksi ilotulituksiin kannattaa valita sellaiset, jotka eivät ole herkästi syttyvää materiaalia. Ilotulitteiden sytyttäminen on turvallisempaa ja helpompaa käyttäen sytytyspuikkoa. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä klo 18-06 välisenä aikana. TUKESin Internet-sivuilla
www.tukes.fi on tietoa
ilotulitteiden turvallisuudesta: mm. yleisiä turvallisuusohjeita,
luettelo myyntiin hyväksytyistä ilotulitteista, kuvia sekä
videoita ilotulitteiden turvallisesta käytöstä. |
|
Sähkeet |
|
Joulu sujui rähinöittä, mutta ei kolareitta Joulunvietto sujui Peimarin kunnissa rauhallisesti. Poliisin tietoon ei tullut mainittavia tappeluita tai rähinöitä, ja liikennekin soljui vaikeisiin sääolosuhteisiin nähden hyvin. Pari peltikolaria kuitenkin tapahtui, ja Piikkiössä jäi jouluaattona kiinni lähes kahden promillen humalassa autoillut rattijuoppo. Jouluaatto alkoi ikävästi myös nelikymppisellä piikkiöläismiehellä ja kuusikymppisellä turkulaismiehellä, jotka kolaroivat Piikkiön Rekolantiellä kymmenen aikaan aamupäivällä. Turkulaisen kuljettama henkilöauton ja perävaunun yhdistelmä alkoi heittelehtiä Rekolantien loivassa kaarteessa. Yhdistelmä ajautui vastaantulevien kaistalle törmäten piikkiöläismiehen kuljettamaan pakettiautoon. Molemmat kuljettajat loukkaantuivat törmäyksessä lievästi. Autot kärsivät peltivaurioita. Miltei säikähdyksellä selvittiin myös joulupäivänä Ohikulkutien ja Hepojoentien risteyksessä sattuneessa henkilöautojen yhteentörmäyksessä. Hepojoentieltä stop-merkin takaa risteykseen tullut nuorehko turkulaismies pysähtyi risteyksessä, mutta huonosta näkyvyydestä johtuen ajoi autonsa keulan miltei Ohikulkutien puolelle. Ohikulkutietä pitkin saapui samaan aikaan risteykseen parikymppinen paimiolaismies. Hän oletti, että Hepojoentieltä tuleva ajoneuvo ei pysähdy, vaan ajaa eteen, joten paimiolainen turvautui lukkojarrutukseen. Jäisestä tienpinnasta johtuen lukkojarrutus johti siihen, että paimiolaisen kuljettama auto törmäsi turkulaismiehen kuljettaman auton vasemman kyljen takaosaan. Hepojoentietä pitkin ajanut mies kuljetettiin varmuuden vuoksi terveyskeskukseen lääkärin pakeille. Autot kärsivät peltivaurioita. Alkoholilla ei ollut osuutta kummassakaan joulun peltikolarissa. Alkoholipitoista jouluglögiä oli sen sijaan nauttinut runsaasti viisikymppinen piikkiöläisnainen, joka autoili jouluaattona Piikkiön Korvenmäentiellä 1,94 promillen humalassa. Ajokortiton kuljettaja jäi kiinni kello 13 aikaan iltapäivällä. Sitä ennen hän ehti vaarantaa liikennettä kolaroimalla lievästi Korvenmäentien varteen pysäköidyn henkilöauton kanssa. Poliisi tavoitti naisen jalkapatikasta hänen ollessaan matkalla kohti Piikkiön keskustaa. Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla eli tammikuun neljäntenä päivänä ja päättyy tammikuun kymmenes päivä. Loppiaisena, eli tammikuun kuudentena ennakkoäänestyspaikat ovat suljettuina. Mahdollisen toisen kierroksen ennakkoäänestys järjestetään 18.-24. tammikuuta. Presidentinvaalien varsinainen äänestyspäivä on 15. tammikuuta. Jos vaaleissa tarvitaan toinen kierros, Suomen tulevan presidentin nimi selviää lopulta 29. tammikuuta. Presidentinvaaleissa ääntään voi käyttää lähes 4,3 miljoonaa äänioikeutettua Suomen kansalaista. Heistä naisia on 2.228.303 ja miehiä 2.048.664. Äänioikeutetuista ulkomailla asuu 209.213. Tammikuisten presidentinvaalien ennakkoäänestyspaikkojen määrä nousee huomattavasti verrattuna edellisiin presidentinvaaleihin. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on tulevissa vaaleissa kaikkiaan 849. Kuusi vuotta sitten niitä oli 650 kappaletta. Yleensä
vaaleissa noin 40 prosenttia äänioikeutetuista äänestää
ennakkoon. Presidentinvaaleissa luku kohoaa korkeammaksi. Viime presidentinvaalien
toisella kierroksella ennakkoon äänesti 47 prosenttia kaikista
äänestäneistä. Oikeusministeriö ennustaa, että
tulevissa vaaleissa ennakkoäänien osuus nousee yli 40 prosenttiin. |
|
Urheilu |
|
Piikkiön Palloseura valmistautuu alkavaan juhlavuoteen Normaalin aktiivisen jalkapalloiluvuoden lisäksi PiPS juhlii ensi vuonna 50-vuotis taivaltaan. Seuran marraskuun lopussa pidetty vuosikokous päätti tilata seuran historiikin ja järjestää muun muassa 50-vuotisjuhlaottelun kesällä. Historiikkityön viimeistelee Esa Silander, mutta kokoamiseen osallistuu Tanja Vidbergin lisäksi myös useampi entinen tai nykyinen jäsen, kuten joukkueurheiluseuralle hyvin sopiikin. Varsinaiset 50-vuotisjuhlat järjestetään lokakuussa. PiPS on päättänyt
vahvistaa vilkasta nuorisotoimintaansa ja on kutsunut nuorisovastaavaksi
Anni-Lena Boegen, joka valmentaa 1995-97 syntyneitä tyttöjä.
Hänelle onkin luvassa kiireinen vuosi mm. Leijonaliigan, päiväkotifutiksen
ja jalkapallokoulun koordinaattorina. Seuran puheenjohtajana jatkaa Pia
Ollonqvist ja varapuheenjohtajana Jari Villanen. Johtokuntaan kuuluvat
myös Jukka Wikström, Kimmo Lehtonen, Aki Toivio sekä varajäseninä
Olli-Pekka Kankaanpää ja Taina Lindgren. Rahastonhoitajana jatkaa
Kaisa Ylhä. Myös Asko Jaakkolan, seuran entisen monivuotisen
puheenjohtajan valinta Palloliiton Turun Piirin piirihallitukseen huomioitiin. |
| Etusivulle |