|
| Kunnallislehti 12.12.2006 |
Piikkiön asema haluttaisiin taiteen taloksi
| |
 |
| Piikkiöläiset
haluaisivat vanhasta asemarakennuksesta käsityöläisten
ja taiteilijoiden keskuspaikan. |
|
Vain pienen määrän vastauksia antoi
Piikkiön kunnan ja yrittäjien yhdessä järjestämä
kuntalaiskysely keskustan kehittämisestä. Sitäkin
paremmin sykki ideointisuoni.
Yksi ehdotuksista on vanhan rautatieaseman kunnostaminen
kuntalaisten kulttuuritaloksi, jonka ympäristö voitaisiin
myös rakentaa viihtyisäksi puistoksi ulkokahviloineen
ja esiintymislavoineen.
Talosta muodostuisi käsityöläisten
ja taiteilijoiden keskuspaikka, joka voisi sisältää
harrastus-, koulutus- ja näyttelytiloja, kirjakahvilan ja nuorten
soittotilat. Kurssit ja matineat olisivat sopivia käyttömuotoja.
"Monitoimitaloa" toivottiin hieman samoin
perustein toisessakin aloitteessa, jossa lisukkeena esitettiin soppea
ikäihmisten tapaamisiin. Kansalaiskysely poiki muitakin hyviä
ideoita. Vastauksia on jo nyt hyödynnetty keskustaajaman kehittämistyöryhmässä.
Uudistuksiin aiotaan hakea myös hankerahaa.
|