|
| Kunnallislehti 1.12.2006 |
Kaikki vapaapalokunnat eivät sulata uutta sopimusta
| |
 |
| Sauvon
VPK:n päällikkö Ville Tulonen (vas.) laskee,
että yhdistyksen tulot puolittuisivat. Sen lisäksi
VPK ei pystyisi pitämään yllä vaadittua
lähtövalmiutta. |
|
Osa Varsinais-Suomen sopimuspalokunnista on kieltäytynyt
uusista palokuntasopimuksista ja muutama VPK asettaa lisäehtoja.
Peimarissa Sauvon VPK ei hyväksy sopimusta,
paimiolaiset ja piikkiöläiset haluavat täsmennyksiä
sopimustekstiin.
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan marraskuun
9. päivänä pidettyyn kokoukseen mennessä 45
sopimuspalokuntaa oli hyväksynyt ensi vuoden alusta voimaan
tulevat sopimusehdot. Niiden tarkoituksena on tasapäistää
vapaapalokuntien asema.
12 sopimuspalokuntaa oli kieltäytynyt ja neljä
asettanut lisäehtoja. 12 palokunnan vastaukset puuttuivat vielä.
Lautakunta totesi, että kieltäytyjien
vaatimukset maksaisivat 800 000 euroa. Siihen ei ole varaa. Sauvon
VPK:n päällikön Ville Tulosen mukaan hyväksyminen
johtaisi yhdistyksen tulojen puolittumiseen, vaikka uusien sopimusten
periaatteena on, ettei yhdenkään sopimuspalokunnan tulot
laske.
- Toisena syynä hylkäämiseen on se,
ettei aluepelastuslaitos ole enää valmis maksamaan varallaolosta.
Meillä on kesäviikonloppuisin ja juhlapyhinä ollut
kolme miestä lähtövalmiudessa.
- Nyt ollaan vaatimassa samoja lähtövalmiuksia.
Emme kuitenkaan pysty siihen ilman varallaoloa.
Paimiossa uuden sopimuksen allekirjoittaminen ei
ole kiinni isoista asioista. VPK:n hallituksen puheenjohtajan Jan
Okkerin mukaan vielä halutaan selvittää, kuka maksaa
hälytysosastoissa olevien palomiesten terveystarkastukset,
raportointiin tarvittavat laitteet ja vakuutukset.
Piikkiön VPK:n hallituksen puheenjohtaja Ilari
Niemi toteaa, että Piikkiö on periaatteessa valmis hyväksymään
uuden sopimuksen.
- Vielä on selvitettävä maksupostit,
eli miten olemme samassa rahaa ja millaisella aikataululla. Summa
on jo selvä. Meidän kohdallamme ei tule oleellista eroa
verrattuna entiseen sopimukseen.
|