|
| Kunnallislehti 8.12.2006 |
Pro Patria -taulu Paimiotaloon, kupariin kaiverrettu 122 nimeä
| |
 |
| Muistotaulun
äärellä etualalla Vuokko Hurme ja Eila
Kevo. Heistä taaksepäin Tauno Lehtinen, Paavo
Laitinen ja Terho Tomero. |
|
Itsenäisyyspäivän vietto käynnistyi
Paimiossa tänä vuonna poikkeuksellisen juhlavissa merkeissä,
kun kaupungintalon toisen kerroksen aulassa paljastettiin Pro Patria
-taulu.
Talon miljööseen varta vasten suunniteltuun
kupariseen muistotauluun on kirjattu 122 talvi- ja jatkosodassa
kaatuneen ja haavoittuneen paimiolaisen nimi.
Pro Patria-taulun paljastusta seuranneille veteraanien
edustajille päivä oli odotettu, sillä hanketta viriteltiin
pidempään. Erityiseen harkintaan asia nousi syksyllä
2005, kun Paimion Sotaveteraanien Tuki ry, edustamiensa Sotaveteraanien
ja Sotainvalidien Veljesliitonosastojen puolesta esitti, että
kaupunki ja seurakunta hankkivat taulun ja sijoittavat sen arvoiselleen
paikalle tulevaan kaupungintalo-kirjastoon.
Pro Patria-taulun tammipuiseen taustaan on kiinnitetty
Vapaudenristin ritarikunnan sururisti ja teksti "Isänmaan
puolesta 1939-1944 kaatuneitten paimiolaisten muistolle", alla
on metalliset taulut, joihin on laser-tekniikalla kaiverrettu nimet
ja päivämäärät. Taulut on pinnoitettu kuparilla.
Kokonaisuuden ovat suunnitelleet arkkitehdit Pia Helin ja Paula
Aantaa.
Tauluun on kirjattu kaikkiaan 122 sankarivainajan
nimet, vaikka Paimion sankarihautaan on haudattu 108 vainajaa. Osa
Paimiosta sotaan lähteneistä on siunattu muihin sankarihautoihin,
osa taistelukentille. Joukosta löytyy myös yksi nainen,
lottana Syvärillä kuollut Sirkka Salvela.
- Hyvin traaginen tapaus, hän oli morsiamena
lähdössä kotiin omiin häihinsä ja venematkalla
vene kaatui ja morsian hukkui, kertoi taulua yhdessä Eila Kevon
kanssa tutkinut Vuokko Hurme.
Pro Patria-taulun paljastuksen jälkeen olikin
sykähdyttävä näky, kun veteraanipolven edustajat
tutkivat taulun tuttuja nimiä ja vaihtoivat muistojaan.
|