www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 5.12.2006  |

Taisto Tähkämaalle 2006 itsenäisyyspäivän korkein kunniamerkki

Entinen ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja, piikkiöläinen maanviljelysneuvos Taisto Tähkämaa saa korkeimman kunniamerkin, joka vuoden 2006 itsenäisyyspäivänä myönnetään.

Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintatähtineen. Tähkämaa nouti kunnianosoituksen maanantaina. Toinen tämän merkin saaja on valtiosihteeri Pertti Torstila.

Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkki annetaan ansioista maanpuolustuksen ja maamme turvallisuuden hyväksi. Tähkämaa on pitänyt yllä jatkosodan Tali-Ihantalan torjuntataistelujen muistoa, joka taisteluihin itse osallistuneelle on ollut läheinen.

Kaksi vuotta sitten pidetyn muistojuhlan järjestelyjä Tähkämaa veti suurella panoksella. Hän oli keskeisesti mukana myös taisteluista kertovan muistomerkin pystyttämisessä.

Tämä toiminta, veteraanityö laajemminkin sekä pitkä ja ansiokas valtiomiesrooli - yhtenä osana toiminta puolustusministerinä - ovat nähtävissä kunnianosoituksen taustalla.

Harvaluodossa asuva 81-vuotias Tähkämaa toimi keskustan kansanedustajana yli kaksi vuosikymmentä, puolustusministerinä 1977-1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979-1983.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina