|
| Kunnallislehti 4.12.2007 |
Elviira julisti joulurauhan
| |
 |
| Ala-Vistan päiväkodin pihalla joulurauhan toivotusta kuunteli kymmenittäin hoitolapsia ja heidän hoitajiaan. Myös muutama vanhempi kävi seuraamassa miten Paimioon synnytettiin uusi perinne. |
|
Viime viikonvaihde oli joulurauhan julistusten aikaa. Paimiossa lasten joulurauha julistettiin ensimmäistä kertaa Ala-Vistan päiväkodin koristellulta parvekkeelta, ja kuulijoita oli oman päiväkodin lisäksi tullut niin Jokelan kuin Lempilän päiväkodeista.
Myös moni perhepäivähoitaja saapui lapsineen paikalle.
Onnimannien esikoululainen Elviira luki tarkkaan ja huolellisesti kaikelle kansalle julistuksen, jossa hän muistutti jouluaskareiden alkamisesta ja siitä, että kiireen ja touhun keskellä pitää muistaa, miten "joulu on on rauhan ja rakkauden aikaa: on aika muistaa ystäviä ja sopia riidat. On aika iloita yhdessä."
Lue lisää lehdestä! |