www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 18.12.2007  |

Langhin perhe teki kunnalle miljoonatarjouksen

Piikkiöläinen laivanvarustaja Hans Langh ja hänen tyttärensä hämmensivät Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoskuviota sunnuntaina tekemällä ostotarjouksen Piikkiön kunnalle koskien kunnanvirastoa ja noin 250 hehtaarin maa-alueita. Langh tarjoutui ostamaan maat ja kiinteistöt 2,5 miljoonalla eurolla niin, että kunnanvirastot jäisivät kunnan käyttöön niin pitkäksi aikaa kuin halutaan. Tarjous oli voimassa maanantaipäivän ajan.

– Annoin tarjouksen tänään kirjallisena ja odotan mitä kunnanhallitus asiasta sanoo. Mikäli hallitus päättää jatkoneuvotteluista, olen valmis pidentämään tarjousaikaa, kommentoi Langh maanantaina iltapäivällä tietäen, että kunnanhallituksen asialistalla joka tapauksessa ennen illan valtuuston kokousta oli pohdittavan kunnan omistamien noin 100 hehtaarin maa-alueiden myynti kunnan talouden tasapainottamistoimena.

Langhin ja tytärten Laura Langh-Lagerlöfin ja Linda Langhin tarjouksen taustalla on Hans Langhin mukaan se, että he toivovat tarjouksen antavan Piikkiölle mahdollisuuden miettiä kuntaliitosratkaisun lykkäämistä. Hans Langh korosti toivovansa, että miljoonatarjous antaisi kunnanvaltuutetuille mahdollisuuden miettiä voidaanko liitospäätöksessä ottaa aikalisä.

– Kuten televisiohaastattelussa juuri totesin, kuntaliitoksen sijasta pitäisi miettiä terveydenhuollon järjestelmien remontoimista, sanoi Langh, joka on huolissaan siitä, miten liitospäätös on jakamassa piikkiöläisiä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina