|
| Kunnallislehti 28.12.2007 |
Iltavahtimestarille tarvetta Paimion kaupungintalolla
Paimion sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupungintalolla käytettäisiin ostopalveluna tarpeen tullen iltavahtimestaria. Kulunut syksy on osoittanut, että tapahtumien järjestelyissä olisi tarvetta vahtimestarille.
Isoissa yleisötapahtumissa kasvaa aina riski, että jotain sattuu, ja tuolloin on merkitystä sillä että järjestäjät ovat tilanteen tasalla esimerkiksi vaaratilanteiden ehkäisemisessä. Lisäksi Paimiosalin tilojen ja laitteiden käyttö on ulkopuolisille turhankin vaikeaa.
Sivistyslautakunta näkee, että tarpeen tullen käytettävä iltavahtimestari olisi turvallisuutta ja viihtyisyyttä lisäävä tekijä. Se ei kuitenkaan poista sitä, että yleisötilaisuuksien järjestäjien on nimettävä tilaisuuksien vastuuhenkilöt. |