|
| Kunnallislehti 16.12.2008 |
Eläinlääkinnän muutokset herättävät ristiriitaisia tunteita
Eläinlääkintälain kokonaisuudistusta merkitsevä lakiesitys esitellään maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) huomenna. Uudistus on jo ennakkoon herättänyt ristiriitaisia tunteita. Myös vuodenvaihde tuo muutoksia alueellisiin palveluihin.
Yksi huolenaihe on ollut lemmikkieläinten saama hoito ja sen hinta. Asia on johtanut jo eduskuntakyselyyn, jonka ensimmäisenä allekirjoittajana on varsinaissuomalainen kansanedustaja Marjaana Koskinen (sd). Lakiesitystä valmistelleen maa- ja metsätalousministeriön työryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Matti Aho puolestaan katsoo huolen perustuvan väärinkäsitykseen.
Ensi vuoden alusta eläinlääkinnän päivystyksiin ja yhteistoiminta- alueisiin tulee muutoksia. Paimion kaupungineläinlääkäri Jouni Mäkelä pitää uudistuksia parannuksina: virka-aikana pieneläinpalvelut säilyvät Paimiossa entisellään, päivystyksen eriytyminen puolestaan nostaa laatua.
Yksityisinä palvelut kuitenkin kallistunevat. Kipeä Misse tai Murre lähtee päivystykseen ensi vuonna Turun suuntaan eikä enää Saloon kuten nyt. Muutoksissa on kyse myös suurempiin yhteistoiminta-alueisiin siirtymisestä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen mukaisesti. Vuoden taitteesta Lieto toimii isäntäkuntana ympäristöterveydenhuollon alueelliselle yksikölle, johon Kaarina, Paimio ja Sauvo kuuluvat terveysvalvonnassa ja eläinlääkintähuollossa. |