www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.12.2008  |

Joulu on paitsi armas myös kallis

 
 

Mitä joulu maksaa? Paljon. Liikaa. Näin tuumii moni suomalainen, jonka kontolla on vastata useamman kuin yhden henkilön joulunvieton kustannuksista.

Yhtäältä joulun kalleutta päivitellään, toisaalta joulunviettoon halutaan panostaa kitsastelematta. Vähävaraisissakaan talouksissa ei keitellä jouluna kuoriperunoita ja lämmitellä mikrolla einespitsoja.

Suomalainen joulu 2008 -tutkimus kertoo, että tänä vuonna suomalaiset kuluttajat käyttävät joululahjoihin ja -valmisteluihin rahaa keskimäärin 365 euroa.

Nordean tutkimuksessa päästiin viime vuonna vielä huimempiin lukuihin. Kyseisen tutkimuksen mukaan suomalaisilta palaa jouluna rahaa keskimäärin 630 euroa, joista 350 euroa käytetään lahjoihin – loput ruokaan, koristeisiin ja vaatteisiin.

Nordean kyselyn perusteella joka viidennellä suomalaisella on aina tai joskus vaikeuksia selviytyä taloudellisesti joulun jälkeen. Parhaiten joulunvieton kustannuksista selviytyvät yli 54-vuotiaat, heikoimmin lapsiperheet ja pienituloiset.

Joulunvieton kustannuksissa on se hyvä puoli, että ne eivät ole miltään osin pakollisia. Kinkkua ei ole pakko syödä, ja ilman joulukuustakin pärjää. Toisaalta lapsiperheissä joulua on miltei mahdoton jättää kokonaan väliin. Olisi liian julmaa sanoa, että tänä vuonna joulupukki ei tulekaan.

Säästämiseen löytyy kuitenkin lukuisia konsteja lapsiperheissäkin. Koristeita, lahjoja, piparkakkuja ja joulutorttuja voi tehdä itse. Samoin rosollia, laatikoita, lihapullia ja kotikaljaa. Itse tekemisen ongelmana on tosin se, että lapsiperheissä vapaa-aika tuppaa olemaan muutenkin kortilla, eikä jaksaminenkaan aina ole huipussaan.

Yksineläjien joukossa on paljonkin ihmisiä, joille joulu ei ole iso juttu. Monella "sinkulle" riittää, että pöydässä on muutama joulukoriste ja jääkaapissa hieman tavanomaista parempaa purtavaa. Tällöin joulunvieton kustannukset pysyvät varmuudella hallinnassa.

Yksineläjä ja yksinäinen ovat kaksi eri asiaa, mutta selvää on, että jouluna koetaan yksinäisyyttä enemmän kuin tavallisena arkena. Mielenterveyden keskusliitto järjestää yhteisiä ohjelmallisia joulunviettoja ruokailuineen niille, jotka eivät halua olla joulunpyhiä yksin. Kuntoutujalle "yksinäisten joululoma" on niinkin edullinen kuin 21 euroa vuorokautta kohden.

Jos haluaa kieltäytyä joulusta kokonaan, on se tänä päivänä paljon helpompaa kuin ennen. Nykyisin esimerkiksi monet ravintolat ovat auki vuoden jokaisena päivänä. Elokuviinkin pääsee melkein aina, ei kuitenkaan tiettävästi aattoiltana.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina