www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 30.12.2008  |

Kauhun hetkiä jouluyönä

18-vuotiaat opiskelijanuoret kokivat kauhun hetkiä tullessaan Turusta kotiin Piikkiöön jouluaaton vaihtuessa jouluyöksi, hieman yli kello yksi yöllä.

Vanhalla ykköstiellä Piispanristin jälkeen autoa aineissa ajanut kuljettaja yritti suistaa heitä tieltä. Nuorten onnistui väistellä tummennetuin lasein varustettua autoa, mutta Vanhan ykköstien ja Saaristotien risteyksessä rikollinen törmäsi kovalla vauhdilla opiskelijaparin farmariautoon, joka oli pysähtyneenä valoissa.

Törmäyksen voimasta auto siirtyi risteysalueelle. Taksikuski, joka oli tulossa Kaarinan Krossista päin, näki tapahtuman. Poliisi saapui paikalle melko nopeasti ja sai kiinni pensaikossa piileskelleen rikollisen. Nuoret vietiin Turkuun päivystykseen vammojen tarkastamiseksi. Heille tuli henkisen järkytyksen lisäksi mm. niskavammoja ja aivotärähdys.

Toinen nuorista joutui jäämään yön yli seurantaan, ja hänelle tehtiin myös pään alueen lisätutkimuksia. Nuorten ajama auto hinattiin pois pahoin romuttuneena.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina