|
| Kunnallislehti 30.12.2008 |
Uusi vuosi tuo muutoksia lakeihin, veroihin ja hintoihin
| |
 |
| Ensi vuonna, kun alkoholin hinnankorotukset tulevat voimaan, maksaa olutpullo kaupassa keskimäärin 4–5 senttiä enemmän kuin vuoden 2008 lopulla. Puolen litran viinapullo kallistuu keskimäärin 75 senttiä ja viinipullo 22 senttiä. |
|
Uusi vuosi tuo tullessaan monenlaisia muutoksia, haluttiin niitä tai ei. Uusia lakeja astuu voimaan, verotus muuttuu, hinnat nousevat.
Joitakin aikaisemmin sallittuja asioita kielletään ja päinvastoin. Muun muassa sosiaaliturvan alueella tapahtuu vuoden 2009 alussa merkittäviä muutoksia. Sekä kotihoidon tuen että yksityisen hoidon tuen määrä nousee. Toimeentulotuen perusosien määriä korotetaan.
Elatusavut ja elatustuet nousevat. Puolison tulojen vaikutus opintotuen asumislisään poistuu. Pääsyä ei-kiireelliseen sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin laajennetaan vanhusväestön kohdalla.
Lahjaverotus kevenee, mutta alkoholi- ja tupakkavero nousevat. Elintarvikkeiden arvonlisävero alenee, mutta ei vielä vuodenvaihteessa, vaan 1. lokakuuta 2009.
VR:n junaliput kallistuvat tammikuun alusta lukien keskimäärin 4,8 prosenttia. Edellinen korotus, 2,9 prosenttia, toteutui vuosi sitten. Kuluttajaneuvontapalvelut siirtyvät vuoden 2009 ensimmäisestä päivästä lukien kunnilta valtion rahoitettaviksi ja järjestettäviksi.
Asuntojen markkinointiin liittyvä muutos määrää, että asuntonäytöissä on vuodenvaihteesta alkaen oltava energiatodistus.
Eräs vuodenvaihteen keskustelluimmista muutoksista on, että sukupuolen perusteella myönnettävät alennukset kielletään. Lainmuutoksen myötä loppuvat naisille myönnettävät risteily- tai ravintola-alennukset. Parturi- ja kampaamopalveluissakaan hinnoittelu ei enää jatkossa saa perustua sukupuoleen.
Rikoslakia muutetaan siten, että kissan tai koiran turkiksen tai niitä sisältävien tuotteiden markkinoille saattaminen on rangaistavaa. Tieliikennelain ja ajoneuvolain muutoksella helpotetaan teiden ja katujen pitäjien mahdollisuuksia siirtää liikenneturvallisuutta vaarantavia tai väylänpitoa haittaavia ajoneuvoja.
Siirtojen toteuttamisaikoja lyhennetään ja romuajoneuvojen poistamista tehostetaan.
Lue lisää lehdestä! |