www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.12.2008  |

Martat toivottavat sukilla onnea uusille vauvoille

 
Tuija Särvä on huolehtinut langat sauvolaisille martoille. Sinikka Wahlroosin sukat ovat valmiina eteenpäin luovutettaviksi.

Marttajärjestö täyttää ensi vuonna 110 vuotta. Juhlan kunniaksi martat neulovat talkoilla sukat kaikille Suomessa juhlavuonna syntyville vauvoille.

Kaikkiaan sukkia neulotaan noin 60 000 paria. Varsinais-Suomen alueella sukkia tarvitaan 6 000 paria.

Tulevasta projektista kerrottiin Varsinais-Suomen Marttaliiton syyskokouksessa. Ruonan marttojen puheenjohtaja Tuija Särvä otti sukkien neulomisen omaksi asiakseen ja huolehti kaikille sauvolaisille marttayhdistyksille langat. Omassa yhdistyksessään hän soitteli niille naisille, joiden tiesi neulovan muutenkin, ja jakoi langat heille.

Sauvolaiset martat ovat aikaisemminkin muistaneet sauvolaisia vastasyntyneitä sukilla.

– Olemme useana vuonna jakaneet sukat joko erillisessä tapahtumassa, johon kaikki lapsen saaneet on kutsuttu tai neuvolan kautta, kertoo Tuija Särvä.

– Aikaisemmin jokainen on itse hankkinut haluamansa langat ja neulonut sukat oman mallinsa mukaan, nyt lankakerän vyötteessä on ohje, jonka mukaan nämä sukat neulotaan. Näin sukista tulee yhdenmukaiset.

Sukkatalkoissa martoilla on yhteistyökumppanina Novita, joka valmistaa langat marttojen juhlavuoden väreissä. Värit ovat sininen, vihreä ja punainen. Jokainen sukkapari neulotaan yhdellä värillä.

– Yhdestä lankakerästä tulee noin kolmet sukat. Ensimmäinen väri on vihreä ja muut värit tulevat myöhemmin, kertoo aktiivinen neuloja Sinikka Wahlroos.

Sinikan mukaan sukat syntyvät melkein yhdeltä istumalta. Yhdistys onkin palauttanut jo ensimmäiset parit Varsinais-Suomen marttojen piiritoimistoon.

Toinen yhteistyökumppani on Suomen Kätilöliitto, joka juhlii ensi vuonna 90 vuottaan. Kätilöliitto huolehtii sukkien jakelusta synnytyssairaaloissa.

– Meillä on kaksi synnytyssairaalaa Varsinais-Suomen alueella, toinen
Turussa ja toinen Salossa. Sukkia tarvitaan pitkin vuotta vielä monet parit.

– Innokkaita neulojia otetaan piiritoimistossa varmasti kiitollisuudella vastaan, sanoo Tuija Särvä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina