|
Nora Berg ja Saija Kajala ovat kuulleet vasta muutamasta entisestä polttoaineenjakelupisteestä, yksi mahdollinen on Kalevalla. Maanomistajiin otetaan yhteyttä myöhemmin. |
|
Peimarin ympäristönsuojelutoimisto herättelee seudun asukkaita kertomaan muistitietonsa siitä, missä paikoissa on sijainnut esimerkiksi vanhoja kyläkauppojen polttonesteiden jakelupisteitä tai huoltamoja. Tällaisten paikkojen maaperä on syytä saada puhdistetuksi, ja tarkoituksen on saatavissa rahoitus Soili-ohjelmasta, mutta siihen alkaa olla viimeiset hetket hakeutua mukaan. Öljynsuojarahaston Soili-ohjelma saastuneen maaperän ja pohjaveden kunnostamiseksi on ollut vireillä jo vuosia, ja viimeinen hakuvuosi on käynnissä. Peimarin seudulta ohjelmaan on ilmoitettu tähän mennessä niukasti kohteita, ja siihen voitaisiin vielä saada joitakin kohteita mukaan. Mukaan hyväksytään mm. kohteita, joissa ei enää harjoiteta polttonesteiden jakelua ja joissa kustannukset omistajille olisivat kohtuuttomat, jolloin projekti maksaa kaikki tutkimuksista ja kunnostuksesta syntyvät kustannukset. Erityisesti etsitään "isännättömiä" kohteita, sanoo harjoittelija Nora Berg Peimarin ympäristönsuojelutoimistosta. Berg ja toinen harjoittelija Saija Kajala keräävät koko kesän ajan tietoja mahdollisista kunnostuskohteista Peimarin seudulla. Vinkkejä niistä voivat antaa sekä maanomistajat että kaikki muutkin kuntalaiset. Tiedot tarkistetaan, ja maanomistajiin otetaan yhteyttä jotta heidät saataisiin mukaan projektiin. |
|
|
|
Tarve uudistaa EU:n sokerintuotantojärjestelmä perustuu raskaaseen ylituotantoon EU:n alueella. |
|
Euroopan Komissio julkisti lakiehdotuksensa sokerijärjestelmän muuttamisesta viime keskiviikkona. Komissio haluaa keskittää sokerin tuotannon EU:n parhaille tuotantoalueille Ranskaan ja Saksaan. Käytännössä esityksen hyväksyminen tarkoittaisi sokerintuotannon loppumista kannattamattomana Suomesta. Lyhyesti sanottuna huonolta näyttää, jos esitys menee tällaisenaan läpi, eikä kompensaatiota heru, kommentoi Sauvon Karunassa sokerijuurikasta viljelevä Ismo Anttalainen. - Nytkin kannattavuuden kanssa ollaan jo veitsen terällä, mutta sokerijuurikkaan hinnan laskeminen 42 prosentilla vetäisi maton alta lopullisesti. Ismo Anttalaisen tavoin monet tilalliset ovat panostaneet sokerijuurikkaaseen lisätäkseen tuottavuutta. Investointeja on tehty pelloista koneisiin. - Taitaa olla hukkaan heitettyä rahaa. Anttalainen arvioi, että EU:n kaavaileman uudistuksen läpi vieminen tulee vaikuttamaan myös muihin maatalouden osa-alueisiin. - Eihän mihinkään voi enää luottaa. Ensin neuvotaan investoimaan, mutta jo seuraavana päivänä sanotaan, että homma loppuu. Tarve uudistaa EU:n sokerintuotantojärjestelmä perustuu raskaaseen ylituotantoon EU:n alueella. Hinta muutoksesta täällä tulee olemaan korkea, sillä sokerijuurikkaalle ei löydy kilpailukykyistä vaihtoehtoa Suomessa. |
|
Sähkeet |
|
Paippi-suunnitelmat osittain uusiksi Paippi Oy hakee ympäristökeskukselta poikkeamislupaa Paimioon rakennettavan hiihtoputken sijoittamiseksi osittain eri paikkaan kuin tähän mennessä on kaavailtu. Suunnitelmia on päätetty tarkistaa, koska perustamisolosuhteet Paippi Oy:n hankkimalla tontilla ovat paikoitellen huonot. Tontilla sijaitsee laaja savilinssialue, jonka päälle rakentaminen nostaisi selvästi hankkeen kustannuksia. Paippi Oy:stä vakuutellaan, että suurista, hiihtoputken tulevaan käyttöön heijastuvista muutoksista ei ole kysymys. Hanke tarvitsee poikkeamisluvan, sillä putkea ollaan osittain sijoittamassa asemakaavassa varatuille tie- ja suojaviheralueille. Aikaisempiin kaavailuihin nähden hiihtotunneli rakennetaan lähemmäksi moottoritietä ja kauemmaksi ajoharjoitteluradasta. Paippi Oy:ssä uskotaan yhä, että hiihtotunneli valmistuu kuluvan vuoden aikana. |
|
Urheilu |
|
Taisteluvoittoja ja puulaakipalloa Piffen3 Paiha 2-3 Masku2 PaiHa 4-0 PaiHa Asema 5-1 Kevätkierros päättyy Impivaarassa Kevätkauden viimeinen ottelu pelataan juhannuksen jälkeen maanantaina Impivaaran museotekonurmella. Kevätkausi oli yllättävän sarjanousun myötä erittäin haastava, mutta huumori peleissä on säilynyt ennallaan, ja riittävää tulosta on saatu aikaan. Ainoana "ongelmana" on todettava valtava pelaajamateriaali, noin 25-27 pelaajaa. Pelit jatkuvat kaikki pelaa periaatteella, mutta kun vain seitsemän saa vaihtaa ottelua kohden, jää muutama pelaaja useimmiten ulkopuolelle ja paljon pelaamaan tottuneet avainpelaajat jäävät totuttua pienemmälle peliajalle. Valitettavaa, mutta valitettavampaa olisi jos pelaajia olisi liian vähän. Paimioon pitää ensi kaudeksi saada ehdottomasti junioripainotteinen kakkosjoukkue, jota täydennetään sitten muutamilla kokeneemmilla pelaajilla tarpeen mukaan. Mutta ensin syyskauteen. Jarkko Kallio |
| Etusivulle |