|
| Kunnallislehti 16.6.2006 |
Paippi auki
| |
 |
| Paipin
hiihtolenkin alkupäässä riitti kuhinaa
avoimien ovien illassa torstaina. |
|
Paimion Paippi avattiin torstaina. Hiihtäjiä
osallistui avoimien ovien iltaan tunnelin täydeltä.
Paippi on hiihtokuntoinen, mutta muuten keskeneräinen.
Sauna- ja suihkutilat sekä avara ja valoisa kahvio valmistuvat
luultavasti alkusyksystä. Sen jälkeen järjestetään
myös viralliset vihkiäiset. Hiihtää voi kuitenkin
läpi kesän.
Vaatteiden vaihto onnistuu paikan päällä,
ja vessakin on asiakkaiden käytössä. Hiihdon jälkeen
voi peseytyä Paimion uimahallilla.
Paipissa tulisi käydä vuosittain 30 000-40
000 henkeä, jotta yhtiö pystyisi hoitamaan velvoitteensa.
- Mielestämme tavoite on realistinen, toteaa
Lounais-Suomen Hiihtotunneli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari
Tikka.
Tikan mukaan Paipilla on hyvät perusedellytykset
menestyä. Alue, jonka piirissä hiihtomahdollisuudesta
ollaan oltu kiinnostuneita, on laaja ja tiheään asuttu.
Pääkaupunkiseudultakin on jo kyselty,
milloin pääsee hiihtämään. Valmistuakseen
Paippi tarvitsee 450 000 euron lisärahoituksen, ja yhtiö
on pyytänyt apua Paimion kaupungilta. Valtuusto päättää
asiasta ensi keskiviikkona.
|