www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 16.6.2006  |

Avustajakoirat pois Paimiosta

Avustajakoirakoulutus joutuu lähtemään pois Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta, sillä yhtymähallitus päätti tällä viikolla irtisanoa yhteistyösopimuksensa Invalidiliiton kanssa. Vammaisten avuksi tarkoitettuja koiria on koulutettu eläinopetuksen yhteydessä Paimiossa vuodesta 2002 lähtien.

Oppilaitoksen rehtori Matti Korhonen perustelee sopimuksen irtisanomista sillä, että avustajakoirakoulutus sitoo liikaa sekä eläinalan opiskelijoita että oppilaitoksen resursseja.

- Alkuvaiheessa toiminta oli pienimuotoista ja soveltui osaksi eläinopetusta, mutta ei enää. Nyt toiveenamme on kehittää eläinopetusta paljon monipuolisemmaksi, varsinkin kun meille on tulossa täysin varusteltu eläinhoitola-klinikka, Korhonen selvittää.

Avustajakoirakoulutus on tavallaan ihan erillistä toimintaa, joka ei tue eläinopetuksen sisällöllisiä tavoitteita. Kuntayhtymän hallitus on pohtinut myös avustajakoirakoulutukseen liittyviä taloudellisia riskejä. Riski on kuntayhtymällä, mikäli vuosia koulutettu koiria ei lopulta läpäisekään testiä. Tällä hetkellä maaseutuoppilaitoksella on koulutuksen eri vaiheissa 19 koiraa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina