|
| Kunnallislehti 6.6.2006 |
"Paremman luokan lippikset" painettiin päihin
| |
 |
| Paimion
lukion uunituoreet ylioppilaat asettelivat lakit päähän
ansaittujen aplodien saattelemana. |
|
- Koko pienen ikäni olen painanut päähäni
jos jonkinmoista lakkia, mutta vihdoinkin on kunnia pitää
tätä paremman luokan lippistä, aloitti Paimion lukiossa
ylioppilaiden puolesta värikkäästi puhunut Tuomas
Hemmilä.
Lauantaina lukioissa juhlittiin uusia ylioppilaita
perinteisesti. Tuomas Hemmilä pohti tuoreiden lakkipäiden
tulevaisuutta. Kilpailu on koventunut, ja tien löytäminen
monien vaihtoehtojen maailmassa on omalla vastuulla.
- Emme saa antaa muiden määrätä
valintojamme, ja tyytyä seuraaman omaa elämäämme
sivusta, hän puhui määrätietoisesti.
- Tulevaisuus tuo mukanaan monenlaisia haasteita,
joista selviämme kovalla työllä ja tinkimättömällä
uskolla itseemme.
Uskoa itseen näyttää riittävän,
mutta myös näyttöjä. Stipendejä Paimiossa
jaettiin roppakaupalla eri alojen osaajille.
Onnistumisia on myös koulun ulkopuolella. Esimerkiksi
Matleena Lindeqvist suoriutui edustamaan Suomea maantiedon olympialaisiin
Australiaan. Rehtori Heikki Turpeisen sanoissa oli ajan henki läsnä.
Nyky-yhteiskunta vaatii nuorilta paljon, mutta aina ei kuitenkaan
tarvitse olla menossa. Oma paikka maailmassa löytyy lujalla
itsetunnolla.
- Sitä ilman on tuuliajolla, vaikka osaisi
mitä, Turpeinen korosti.
- Eläminen on taito, joka jokaisen on opittava.
Sitä ei voi opettaa.
Kiitospuheet ja niiden väleihin pujotellut
taidokkaat esitykset siivittivät 73 ylioppilaan matkaa Paimion
lukiosta kohti uusia haasteita. Toivonlinnasta tänä vuonna
valmistui 12, joista puolet on paikallista verta.
|